Voihan rääpäle!

Meitin kesä alko mukavan rauhallisesti, mutta nysse on menny pilalle. Noi toi pari päivää sitten meille uuren koiranpennun. Yäk! Kamala, rasittava karvarääpäle. Mää olin jo ehtiny tottuun tähän yksinoloon enkä torellakaan olis tarvinnu tänne mitään kiljukauloja kiusankappaleita. Mutta ei. Tommonen tartti raahata tänne mun vaivoiks ja kiusaks.
Mää aloin vähän jotain aavisteleen tossa keväällä ja mun aavistukset sai vahvistuksen ennen juhannusta kun me käytiin meijän uurella mökkiautolla piänellä retkellä.

Noi oli vähän aikaa poies autosta ja kun ne tuli takasin, ne haisi ihan vauvoille. Mää ehrin jo pelästyä, että nykkö ne toi meille semmosen rääpäleen, mutta ei onneks. Viälä sillon.
Mää ehrin jo huakasta helpotuksesta. Viätettiin normi juhannus sateesta hualimatta. Makkaraa, lihaa ja muita herkkuja ja vähän lenkkiäkin, ettei ihan kokonaan turvota herkuista pyäreiks. Vaikka se ei kyllä koske mua, mutta noita immeisiä kyllä. Mää osaan kattoo paljonko mää syän.

Lenkkeilyä ja myyräjahtia on harrastettu muutenkin.

Yhressä vaiheessa käytiin sillä meijän uurella mökkiautolla toinenkin pikku retki tekemässä. Tässä ollaan Säkylän Pyhäjärven tuulisella rannalla.

Vähä huano kuva, kun en olis ehtiny pysähtyyn. Siä oli hanhia ja olis ollu kiva saara ne kiinni. Mutta eihän ne mua orottanu. Lähtivät karkuun tonne toooosi tuuliselle järvelle.

Mutta ny sitten yks aamu noi lähti äipän autolla kylille ja olivat melkein koko päivän pois. Ja kun ne tuli takasin, niillä oli se rääpäle mukana. Se oli saanu olla autossa ilman turvavyätä ja poksia!

Ensin se oli kuulemma kiljunu kauheesti, mutta nukkunu sitten koko loppumatkan.
Tässä se ny sitten tuatiin meille.

Ihme rääpäle. Kiljuu välillä niin, että korviin sattuu ja koittaa välillä haukkuakin mulle. Ja kaikenlisäks se leikkii mun leluilla! Mun ruakaakin se on meinannu tulla syämään ja herkkuja havittelee, mutta sillon kyllä komennan sen hukkaan. Nappulat saa mun pualesta syärä, mutta mun herkkuihini ei kosketa. Onneks sillä on sen verran järkee, että se uskoo kun sanon sille, että painuu hemmettiin.

Vaikka kyllä se välillä meinaa änketä liian lähelle. Tässä mun miälipire siitä.

Änkes tohonkin viäreen. Onneks älys sentään jättää vähän väliä.

Meillä kävi eilen joku ihan outo miäs ja se meinas, että toi rääpäle olis mun tenava! Voi jestas sentään. Kaikkee ne kehtaa ehrottaakkin. Eihän meissä oo mitään muuta yhteistä kun väri.
Eilen toi rääpäle keksi, että vesikupissa voi uira. Ainakn melkein. Se luttas koko kipon tyhjäks vetestä ja oli sitten ittekkin ihan märkä.

Äippä lupas viärä sen uimarannalle, ettei tartte mun vesikipossa uira. Sinne mää en kyllä lähre mukaan. Mää en itteeni ehroin tahroin kastele.
Ei se eres tajua, että äipän kukkia ei saa syärä. Niitten viäressä vaan poseerataan.

Ja nukkumapaikat sitten. Kuka ihme viittii maata kylmän pellin päällä tai jossain ahtaassa, penkin tms. alla? Kun voi nukkua lämpösessä aurinkon paisteessa.

Kyllä mulla tulee oleen viä monta kertaa hikinen urakka, että saan opetettua sen oikeille tavoille. Kun näyttäs ny kuitenkin siltä, että ilmeisesti se on jäämässä tänne lopullisesti, eikä noi meinaa palauttaa sitä mihinkään. Vaikka mun pualesta se vois kyllä lähtee.
Onneks sentään jotain positiivista siinä on. Näyttäs meinaan siltä, että mettässä se osaa kulkee ilman opettamista. Vaikka voiko siitäkään olla ihan varma näin lyhyen tuttavuuren jälkeen?

Kesä on alkanu

Taas on erellisestä kirjotuksesta ehtiny tovi viärähtään, mutta eipä täällä mitään ihmeempiä oo tapahtunukkaan. Pihahommissa on puuhasteltu.

Ja otettu aurinkoo.

Yhtenä päivänä jouruin valokuvamalliks kun toi pikku ihminen halus mun kanssa samaan rippikuvaan.

Vaikka ei se oikeestansa haitannu kun se toi mulle sitten palkaks jostain harjottelusta uuren vinkuhirven.

Kamalinta on taas ollu se kun äippä kyni mut. Tosin tällä kertaa se kävi paljo nopeemmin kun yleensä. Se oli ostanu semmosen surisevan härvelin, millä se jonkun miniäkokelaan kanssa ajeli mut melkein kokonaan, ainoostansa mun naaman se nyppi. Ja nysse valittaa, että olis vaan pitäny nyppiä kun musta lähtee kuulemma koko ajan ihan hirveesti karvaa. Eilen se tuli kotio semmosen kummallisen rukkasen kanssa ja ny ne on klaappinu mua sillä tämän tästä. Ärsyttävää.

Oravatkin on taas kiusannu mua ja sitten ne pöljät kiipee puuhun karkuun. Just yks aamu kun oltiin äipän kanssa aamulenkillä semmonen oli taas mun tiällä. Äippäkin sano sille, että lähtee hukkaan, mutta ei se tehny muuta kun kiipes puuhun ja jäi viä ihan alas istuun. Vähän aikaa mää maltoin istua ja kattella, mutta sitten suutuin ja huusin sille, että häviää siitä.

Onneks se usko ja lähti.

Yhtenä päivänä autoin iskää tarkastaan tämmöstä karvaläjää. Mutta ei siältä löytyny mitään miälenkiintosta.

Lämpösen kevään ja alkukesän jälkeen, ny on ollu pari päivää tosi kylmää ja jopa muutama tippa vettä on satanu pitkästä aikaa. Joten ny on hyvä käpertyä kippuralle nukkumaan sisälle, lämpöseen ja pehmeeseen keinunpatjakasaan.

Kevät tuli

Ihan ekaks, hyvää koiranpäivää kaikille karvakamuille! Tänään on kuulemma semmonen päivä.
Viimeks kerroin, että me käytiin äipän kanssa hiihtämässä. Eikä se jääny siihen. Se innostu siitä sevverran, että me käytiin parikin kertaa viä uurestaan hiihtelemässä. Sitten loppu hankikannot ja samalla meitin hiihtelyt. Jos mää jotain veikkaisin niin lopullisesti. Tuskin se enää ens talvena ees muistaa semmosta.

Viimesillä lumilla mää sain kaverinkin. Tai no emmää tiä voiko sitä kaveriks sanoo kun mää en niistä oikeestaan välitä yhtään, mutta sanotaan ny vaikka, että juaksuttajan. Naapurin Hilma otti ritolat kotoo ja mut päästettiin sen kanssa tonne mun tarhaan juakseen. Meinasin ensin ajaa sen hukkaan, mutta aattelin sitten kumminkin, että kai sen kanssa muutaman kiarroksen vois juasta kilpaa.

Jos mun karva alkaa oleen aikas pitkä niin sillä vasta karvaa olikin. Äippä lupautu kyniin sen ja se tulikin sitten seuraavalla viikolla ihan omatoimisesti parturiin.

Aika tapaus. Ei pysyny sekunttiakaan paikoillaan. Ihan liian enerkinen tapaus mulle.
Viälä ehti myyriäkin ettiin lumihankesta, mutta ei löytyny, vaikka kuinka kaivoin.

Nyt on kaikki lumet lähteny ja kuraa riittää. Välillä oon joutunu suihkuunkin sen takia, mutta onneks pääsääntösesti äippä on vaan pyyhkiny mun tassuja kun on tultu sisälle.
Tässä vuasien kuluessa noi meitin pikku ihmiset on kasvanu vähän isommiks, eikä ne enää oo kovin piäniä. Yks päivä käytiin äipän kanssa lenkillä kattomassa vanhimpaa "pikku ihmistä" kun se oli tossa meitin omassa mettässä semmosella hirmu isolla koneella puita katkomassa.

Ja viikonloppuna oltiin äipän kanssa lährössä lenkille kun toinen "pikku ihminen" tarjos mulle kyytiä. Sepä muuten olikin hauskaa. Maisemat vaihtu vauhrilla ja tassut pysy kuivina. Ainoo huano puali siinä oli se, että ei päässy haisteleen tiänvarsia. Mutta tohon kyytiin meen varmasti toistekkin.

Henkissä erelleen

Oli ihan pakko tulla kertoon, että henkissä selvittiin ekasta hiihtoreissusta, molemmat. Ja ihan ilman vaurioitakin. Mää oon kunnossa ja oli kivaa juasta oikein kunnolla vähän erilaisissa maisemissa kun yleensä. Ja äippäkin on suurinpiirtein kunnossa ja sen sukset ja porkatkin on erelleen ehjänä.
Välillä olisin halunnu mennä vähän eri suuntaan kun äippä, mutta kun meillä oli välissä semmonen varmaan 15 metriä pitkä naru niin se sai aina kiskottua mut sen haluamaan suuntaan. Vaikka ei sen koko ajan tarvinnu kiskoo kun se on alkanu hokeen oikeeta ja vasenta jossain vaiheessa lenkillä niin mää oon viksuna koirana alkanu ymmärtään niitä aika hyvin ja ymmärrän sen ohjeistusta aika mallikkaasti, mutta aina ei vaan huvita. Ja jos koko ajan huutaa samaa vasenta niin mehän pyärittäs ympyrää jos ei yhtään vaihrettas suuntaa välillä. ;)
Yhressä kohtaa semmosen laron nurkalta meittiä lähti karkuun pupujussi ja sitten mentiinkin vähän aikaa lujaa. Äipällä oli ihan täys tyä pysyä mun perässä, mutta sitten kun se väsähti niin määkin jouruin hiljentään ja se pupujussi pääsi karkuun. Mälsää. Jos olisin saanu mennä ihan vapaana ilman äippää niin ei varmasti olis karannu.
Nysse meinaa, että meillä oli senverran kivaa, että mennään huamenna uurestaan. Saas nährä jaksaako se viälä?
Kuvia se ei paljo kerinny ottaan, mutta jonkun toristusaineiston kumminkin.

Kevät tulee sittenkin

Vihrosta viimein alkas näyttään siltä, että kevät vois alkaa pikku hiljaa tulemaan. Aurinko paistaa, linnut laulaa ja lumetkin on alkanu vähitellen sulaan, vaikka kyllä sitä viälä on niin mahrottomasti, että paljon saa aurinko lämmittää, että kaikki hanget on poissa. Viime aikoina on ollu se hyvä puali, että kun päivällä on plussalla ja yällä mahroton pakkanen niin hankikannot on mitä parhaat. Ei meinaan tartte ny lenkkeillä tiätä pitkin kun voiraan talsia pelloilla ihan miälin määrin. Toi pikku ihminen on kulkenu mun kans enempi tua pellolla kun sitä hanki kantaa paremmin kun äippää, mutta kyllä äippäkin sinne välillä on uskaltautunu. Tänään kiärrettiin sen kanssa vähän pirempikin lenkki tossa pellolla ja se pysy melkein koko ajan pinnalla. ;) Saas nährä kuinka huamenna käy kun se uhkas, että lähtee mun ja suksien kanssa liikenteeseen... Voi olla pelottavaa, meille molemmille. :D

Mää tykkään tehrä kuperkeikkoja.

Sisällä noi väliin nauraa mulle, mutta minkäs mää sille mahran, että aurinkon pilkut vetää pualeensa pimeen ja pitkän talven jälkeen.

Yks harmittava juttu tässä kävi kun iskä myi meitin matka-auton pois. En tiärä kuinka meitin kesäretkille ny mahtaa käyrä? Toivottavasti se löytää jostain tilalle uuren.
Musta on muuten tullu tupla-vaarikin kun mun Aapo-poika kävi vähän touhuilemassa yhren tytsyn kanssa. Tai itseasiassa niistä lapsista tuli ny vähän niinku mun ja sen meitin nappulan yhteisiä kun se tytsy, jonka kanssa Aapo oli käyny rehveillä on Oskarin laps Salli.
Mitään sen kummallisempaa kertoiltavaa mulla ei tässä ny taira sitten enempää olla. Laitetaan loppuun viälä muutama kuva.
Ja hyvää pääsiäistä kaikille! Älkää syäkö liikaa pääsiäismunia. (Ne on  muuten pahoja. Mää en tykkää munista. Paistettuna oon joskus muutaman palan syäny, mutta ei oo mun herkkua).

Synttärit

Mulla on tänään synttärit. 11 vuatta tulee täyteen. Se on aikas paljon, mutta ei tämmösille super parsonneille viä ikä eikä mikään. Saas nährä, minkälaisen kakun äippä mulle tänään tarjoo? Ja mitä saan lahjaks?
Synttäri onnittelut Tyyne-systerille ja velipoijillekin.
Tässä tuare kuva musta parin päivän takaa. Parta huurussa pakkasesta ja lumesta.

Geenitestin tuloksia

Äipälle tuli tänään sähköpostia koirangeeni-tutkimuksesta. Mää oon joskus antanu niille verinäytteen tutkimuksia varten, samaten se meitin nappula anto joskus näytteen samaan tutkimukseen.
Ny ne on löytäny uuren geenin, joka aiheuttaa parsoneilla pentuiän aivosairautta. Mutta onneks mun tulos, samaten kun nappulankin tulos oli normaali, eli meitin lapset ei oo saanu meitiltä semmosta geeniä. Tässä koko sähköposti, mikä äipälle tuli. Siinä kerrotaan vähän enemmän ja tarkemmin asiasta, jos jotakuta kiinnostaa.

Hyvä vastaanottaja,

Olette luovuttaneet näytteen koirastanne Helsingin yliopistossa ja Folkhälsanin tutkimuskeskuksessa suoritettavaan koirien geenitutkimukseen. Kiitos osallistumisesta ja aktiivisuudestanne. Koiranne näytettä on käytetty tutkimuksessa, jonka tuloksena olemme löytäneet geenivirheen parsonrusselinterriereillä pentuiässä puhkeavaan aivosairauteen. Koiranne tulos on seuraavanlainen:

KOIRAN NIMI: KAMUNKORVEN TEUVO TURSAS
GEENITESTIN TULOS: NORMAALI

KOIRAN NIMI: KAMUNKORVEN KETTU KUITTAA
GEENITESTIN TULOS: NORMAALI

TULOSTEN TULKINTA
Geenitutkimuksen tulokset osoittivat sairauden periytyvän yhden geenin välityksellä autosomaalisesti resessiivisesti, eli peittyvästi. Peittyvän periytymismallin mukaisesti sairaus ilmenee vain, jos koiralla on kaksi virheellistä geenikopiota. Jokainen koira perii aina kummaltakin vanhemmalta yhden kopion kustakin geenistä. 

NORMAALIN tutkimustuloksen saanut koira on perinyt kaksi normaalia geenikopiota sairauteen liittyvästä geenistä, eikä se periytä geenivirhettä jälkeläisiin. 

KANTAJALLA toinen geenikopioista on normaali, mutta toisessa on geenivirhe. Kantaja on tämän sairauden suhteen terve, mutta periyttää geenivirhettä noin puolelle jälkeläisistään. Mikäli kantajakoiraa halutaan käyttää jalostuksessa, tulisi sille valita geenivirheen suhteen normaaliksi testattu kumppani. Kun kantaja/kantaja-yhdistelmästä voi syntyä sekä sairaita, kantajia että normaaleja pentuja, niin kantaja/normaali-yhdistelmästä syntyy ainoastaan kantajia ja normaaleja pentuja. 

SAIRAS koira on perinyt geenivirheen molemmilta vanhemmiltaan, joten sillä on kaksi kopiota geenivirheestä. Tämän tuloksen saanut koira on joko sairastunut tai tulee sairastumaan noin 6-12 viikon iässä.


PENTUIÄN AIVOSAIRAUS PARSONRUSSELLINTERRIEREILLÄ

Parsonrusselinterriereillä on havaittu esiintyvän aivosairautta, joka puhkeaa pennuilla noin 6-12 viikon iässä aiheuttaen epileptistyyppisiä kohtauksia. Sairaus etenee hyvin nopeasti johtaen kuolemaan muutaman päivän sisällä sairastumisesta. Sairauteen ei tunneta hoitokeinoa. 

Tutkimuksessa testattiin ~400 parsonrussellinterrieriä sekä yhteensä noin 200 muun rotuista terrieriä. Sairautta aiheuttava mutaatio periytyy tutkimuksemme perusteella peittyvästi, eli resessiivisesti. Vain koirat, joille geenimutaatio on periytynyt molemmilta vanhemmilta sairastuvat kyseiseen aivosairauteen. Koirilla, jotka kantavat mutaatiota (eli jotka ovat perineet sen vain toiselta vanhemmaltaan) ei ole toistaiseksi havaittu tätä sairautta. Sairauden aiheuttavaa mutaatiota on tähän mennessä löydetty ainoastaan parsonrussellinterriereiltä. Kantajien osuus tutkimusaineistossamme oli ~18%. Sairaita ja kantajia on tunnistettu niin Suomesta kuin ulkomailtakin.


TUTKIMUKSEN JULKAISEMINEN JA GEENITESTI

Tutkimuksen tulokset tullaan julkaisemaan myöhemmin vertaisarvioidun tieteellisen artikkelin muodossa, minkä jälkeen geenitestejä tarjoavat laboratoriot voivat vapaasti hyödyntää tutkimustulosta ja tarjota geenitestiä osana palveluaan. Tutkimuksen puitteissa emme enää tule tekemään geenitestauksia tämän geenivirheen osalta. Kaupallinen testi pyritään kuitenkin saamaan käyttöön mahdollisimman nopeasti jo ennen tutkimuksen julkaisemista, jotta jalostuskoirien valinta voidaan tehdä ilman huolta sairaiden pentujen syntymisestä. Ilmoitamme testauslaboratoriot heti kun testaaminen on mahdollista.

TIETOA GEENITESTAUKSESTA

Geenitesti on hyvin luotettava ja toistettava. Kaikkeen DNA-testausprosessiin sisältyy kuitenkin aina lievä virhemarginaali, joka voi johtua mm. näytteen laadusta, testausmetodin toimintahäiriöstä tai näytteen käsittelyn eri vaiheissa tapahtuneista virheistä. Odottamaton tulos voi johtua myös koiran virheellisestä sukutaulusta. Mahdolliset virhelähteet on pyritty minimoimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Mikäli koirasi geenitestin tulokseen liittyy epäselvyyksiä, tutkimusryhmä sitoutuu kohtuullisten mahdollisuuksien rajoissa asian selvittämiseen.


Ystävällisin terveisin,
Koiragenetiikan tutkimusryhmä



Koirien geenitutkimuksen kotisivut:
www.koirangeenit.fi

Hurjan hyvä, että tommosia voiraan selvittää ja tutkia. Ja määkin oon voinu ollu avuks tossa, vaikka en eres muista, koska multa toi verinäyte on otettu. Siitä on varmaan jo melkein kymmenen vuatta aikaa, mutta silti auttaa näköjään tutkimuksissa erelleen. 

Äippä luki juuri vähän aikaa sitten jonkun jutun, missä ton koirien geenitutkimuksen avulla oli pystytty diaknosoimaan joku tosi harvinainen sairaus ihmisellä. Meitin koirien ja ihmisten keenit kun on kuulemma tosi lähellä toisiaan. Kauheen hyvä siinäkin miälessä, että noi tiäremiähet tutkii kaikkia tommosia juttuja. Iso peukku tai iso tassu niille. 👍
Vaikka mulle toi ny ei oikeestaan ollu mikään yllätys, että mää oon normaali tonkin tutkimuksen osalta. Ihan sama, mistä tutkimuksesta ja selvityksestä olis kyse niin mää pärjään kaikissa loistavasti. Mää oon semmosta vanhanaikasta super sukua, mitä ei kauheesti taira enää olla olemassakaan, että mua ei vaivaa nää kaikki nykyajan hömpötykset eikä muhun muutenkaan iske mikkään taurit. 

Mitäs mulle muuta? No ei mitään ihmeempiä. Synttäreitä tässä pikku hiljaa alan orotteleen. Jos vaikka sais oikeen kunnon lahjan ja kakunkin. 

Aurinkokin on näyttäytyny jo muutaman kerran ja siitä pitää ottaa kaikki irti.