Hyvää koiranpäivää kaikille koiruuksille!
Meillä tää on ihan normaali koiranpäivä. Niitähän nää kaikki päivät meillä muutenkin on. Ulkoilua, syömistä, nukkumista, leikkiä jne.
Ny kun toi rääpäle on sairaslomalla niin se ei oo päässy meijän mukaan mettään.
Sille on koitettu järjestää ajankuluks tommosia älypelejä, mitä äippä pyysi Alpolta lainaan, mutta kun sillä ei oo älyä niin ei se ressukka oo tajunnu, että kuinka noista saa nameja ulos. Ja kun se ei tajua niitä niin sitä ei myäskään oo huvittanu enää ees yrittää pelata niitä.
Sen jalka on selvästikin parantunu hyvin. Ainakin sen omasta miälestä, kun se ei enää malttais olla sekuntiakaan paikoillaan. Se hyppii, vetää, juaksee ja tekee muutenkin kaikkee semmosta, mikä siltä on ankarasti kiälletty. Ja äippä on tiätysti pahalla päällä sille. Välillä se on pakko pistää tonne meitin poseen jäähylle, että se malttas eres hetken olla hiljaa ja paikoillaan.
Mää vähän luulen, että se ei kyllä ikinä tuu paraneen tosta kunnolla kun ei se malta ottaa iisisti.
Sen kannattais ottaa mallia musta ja kattella tällain ihan rennosti maisemia.
Onneks mun pöytä on sentään jätetty rauhaan kun meillä on kauheet parrikaadit jokapualella, ettei toi rääpäle pääsis kiipeen ja hyppään mihinkään. Ja silti se hyppii katteleen ikkunoista, vaikkei sais.
Pihalla se on ihan mahroton kun joka paikassa lentelee kaikennäkösiä tirppoja ja se haluais hulluna lähtee niitten perään. Mutta eihän se pääse. Äippä roikkuu kaiken aikaa sen narun päässä eikä päästä sitä kahta metriä kauemmas. Ja sekös sitä ärsyttää viälä enemmän.
Äippä ja toi "pikku ihminen" halus äsken pihalla ottaa meitistä tuareet kuvat tänne plokiin tän koiranpäivän kunniaks, joten tässä uunituareet otokset meitistä.
Samannäkösinä ollaan pysytty.
Mua uhkaa kuulemma parturi, mutta äippä sano, että vasta kuukauren päästä. Onneks. Toivottavasti se unohtaa sen siihen mennessä.
perjantai 24. huhtikuuta 2020
lauantai 11. huhtikuuta 2020
lauantai 4. huhtikuuta 2020
Sairaslomalla
Meitin poikkeustilannekaranteeni sai taas uuren käänteen kun toi rääpäle joutu sairaslomalle. Ja viä toosi pitkäks aikaa.
Noi alko kiinnittään huamioo joskus alkuvuaresta semmoseen, että toi rääpäle nosti aina sillon tällön oikeen takajalkansa ilmaan. Välillä se laski sen samantein takas alas, mutta välillä se piti sitä hetken ilmassa ja saatto pomppia kolmella jalalla pätkän matkaa ennenkö jatko taas normaalisti matkaansa. Pääsääntösesti se mennä kohelsi ihan normaaliin tapaansa; vauhtia koko ajan sata lasissa, sukellus sohvan/sängyn alle salaman nopeesti, hyppypomppuloikkia tämän tästä sinne tänne jne. Eikä se missään vaiheessa vaikuttanu kipeeltä. Lopulta äippä vei sen meijän normieläinlääkärille tutkittavaks. Se ei kuitenkaan löytäny siitä mitään vikaa, mutta suasitteli hiarojalla tai vysioterapeutilla käyntiä. Mulle oli luvattu hiaroja jo aikoja sitten, mutta sinne meno oli venyny, jotenka äippä tilas sitten meille molemmille yhteisen ajan hiarottavaks.
Vanhemman oikeurella mää olin tiätty ekaks hiarottavana ja olinkin ihan jumissa kun erellisestä käynnistä oli jo niin pitkä aika. Siällä ollessa toi rääpäle nosti taas sen jalkansa ilmaan niin, että se hiarojatätikin näki sen ja se alko epäillä, että siinä vois olla jotain vikaa. Kun tuli sen vuaro niin se hiarojatäti sano heti, että se istuu vinossa tai jotain. Se suasitteli äipälle, että jos hiaronta ei auta niin toi rääpäle kannattas viärä jollekkin ortoperille. Meillä oli varattuna uus hiarojakäynti parin viikon päähän, mutta tää karanteenikoronajuttu peru senkin ja noi päätti, että ne viä sen sinne ortoperille näytille. Ja loppujen lopuks onneks veivät.
Viime viikon keskiviikkona ne kävi sitten siällä ortoperillä ton rääpäleen kanssa. Tai pelkkä iskä kävi sen kanssa lääkärin puheilla kun sinne ei saanu mennä kun yks tän koronakaranteenihässäkän takia. Se ortoperi totes, että oikea polvilumpio pääsee luksoitumaan pois reisiluunpään telaurasta reisiluun sisäpuolelle ja sieltä kuuluu rustovaurioon liittyvää rutinaa. Polvilumpiota sivusuunnassa tukevat nivelsiteet ovat löystyneet tai katkenneet. Ja että luksaatiotaipumus kannattaa korjata nivelrikon ja lisävaurioiden estämiseksi. Joten rääpäleelle varattiin samantein aika polvileikkaukseen.
Maanantai aamuna iskä sitten vei sen Tampereelle leikattavaks. Meillä oli ihanan rauhallinen päivä kun rääpäle ei ollu kotona kiljumassa koko aikaa. Harmi, että se tartti jo samana iltana hakee takasin kotio, vaikka rauhallinen kaveri se oli lopunkin iltaa.
Sillä on ny vaan se karmee muavitötterö päässä, minkä kanssa se mennä kopisee pitkin seiniä sillon kun saa olla vapaana hetken aikaa. Se kammoo sitä ittekkin eikä se osaa kunnolla viäläkään nukkua sen kanssa, vaikka se on jo viis päivää ollu sillä. Kun se saa sen tötterön välillä pois päästänsä niin se sammuu melkein samantein millon mihinkäkin. Yät äippä ja iskä on nukkunu vuaronperää sen kanssa eteisen lattialla kun se ei saa hyppiä, kiivetä, juasta eikä muutenkaan olla paljoo irti ja kun meillä kuitenkin on vähän normaalia enemmän noita huaneita ja tilaa niin noitten miälestä se on ollu paras vaihtoehto. Mulle se sopii ihan älyttömän hyvin kun varsinkin iskän lattiavuarolla mulla on koko noitten sänkyn pualikas käytössä. :)
Se ortoperi totes leikkauksen jälkeen, että polvilumpion lateraaliset sivusiteet olivat osittain repeytyneet ja venyneet. Pahimmaksi altistavaksi tekijäksi polvilumpion sijoiltaan menemiselle todettiin polvilumpion sivusiteiden löystyminen ja sääriluun liiallinen rotatoituminen sisäänpäin. Polven suoristuessa polvilumpio vetäytyy melko ylös telauran reunojen yli, jolloin tuki polvilumpiolle on puutteellinen ja kiertoliike ohjaa polvilumpion luksaation.
Noi revenneet jutut ommeltiin kuntoon ja korjattiin kaikki, mitä voitiin. Sinne jalan sisälle laitettiin kaks jotain nylonsirettä, jokka tukee sen jalkaa, kunnes se on ittestään parantunu. Saas nährä, kuinka siinä käy. Pualen vuaren päästä pitäs kuulemma olla ennallaan. Toivotaan.
Ekalla kerralla se ortoperi oli sitä miältä, että noi tommoset polvijutut on perinnöllisiä vikoja, vaikka ton rääpäleen polvet on viime keväänä torettu tarkastuksessa nolliks. Se oli sanonu, että vasta kolme vuatiaana tutkitut polvet kertoo totuuren. Mutta kun siällä oli noita revenneitä juttuja niin äippä ei ny oikeen tiärä, että voiko se olla koko totuus. Toi rääpäle kun kävi iskän kanssa pitkin talvee juaksemassa mettässä ja ettimässä millon mitäkin niin se oli yhrellä kerralla liukastunu tiälle tullessaan. Iskä sano, että se kiljas kerran, mutta oli jatkanu matkaansa normaaliin tapaan. Eikä se jalan nostelu alkanu sillon heti vaan vasta joskus myähemmin. Noi repeemiset kuitenkin vois sopia tommoseen tapaturmaan. Tiärä häntä sitten. Voihan yks juttu olla johtanu toiseen jne. Äippää harmittaa ny kuitenkin entistä enemmän. Varsinkin jos se ei enää pääse ollenkaan sen kanssa näytelmiin. Riippuu kuulemma siitä, että kuinka se lopulta paranee ja tuleeko siihen kohtaan kunnon karva jne. Ny sen kuitenkin pitää olla kolme kuukautta hiljaa!!! Ihan karmee komennus tommoselle sähkösaappaalle. Äippä sano jo ennen leikkausta, että me hypitään kuukauren päästä seinille täällä koko sakki. ;)
Noi alko kiinnittään huamioo joskus alkuvuaresta semmoseen, että toi rääpäle nosti aina sillon tällön oikeen takajalkansa ilmaan. Välillä se laski sen samantein takas alas, mutta välillä se piti sitä hetken ilmassa ja saatto pomppia kolmella jalalla pätkän matkaa ennenkö jatko taas normaalisti matkaansa. Pääsääntösesti se mennä kohelsi ihan normaaliin tapaansa; vauhtia koko ajan sata lasissa, sukellus sohvan/sängyn alle salaman nopeesti, hyppypomppuloikkia tämän tästä sinne tänne jne. Eikä se missään vaiheessa vaikuttanu kipeeltä. Lopulta äippä vei sen meijän normieläinlääkärille tutkittavaks. Se ei kuitenkaan löytäny siitä mitään vikaa, mutta suasitteli hiarojalla tai vysioterapeutilla käyntiä. Mulle oli luvattu hiaroja jo aikoja sitten, mutta sinne meno oli venyny, jotenka äippä tilas sitten meille molemmille yhteisen ajan hiarottavaks.
Vanhemman oikeurella mää olin tiätty ekaks hiarottavana ja olinkin ihan jumissa kun erellisestä käynnistä oli jo niin pitkä aika. Siällä ollessa toi rääpäle nosti taas sen jalkansa ilmaan niin, että se hiarojatätikin näki sen ja se alko epäillä, että siinä vois olla jotain vikaa. Kun tuli sen vuaro niin se hiarojatäti sano heti, että se istuu vinossa tai jotain. Se suasitteli äipälle, että jos hiaronta ei auta niin toi rääpäle kannattas viärä jollekkin ortoperille. Meillä oli varattuna uus hiarojakäynti parin viikon päähän, mutta tää karanteenikoronajuttu peru senkin ja noi päätti, että ne viä sen sinne ortoperille näytille. Ja loppujen lopuks onneks veivät.
Viime viikon keskiviikkona ne kävi sitten siällä ortoperillä ton rääpäleen kanssa. Tai pelkkä iskä kävi sen kanssa lääkärin puheilla kun sinne ei saanu mennä kun yks tän koronakaranteenihässäkän takia. Se ortoperi totes, että oikea polvilumpio pääsee luksoitumaan pois reisiluunpään telaurasta reisiluun sisäpuolelle ja sieltä kuuluu rustovaurioon liittyvää rutinaa. Polvilumpiota sivusuunnassa tukevat nivelsiteet ovat löystyneet tai katkenneet. Ja että luksaatiotaipumus kannattaa korjata nivelrikon ja lisävaurioiden estämiseksi. Joten rääpäleelle varattiin samantein aika polvileikkaukseen.
Maanantai aamuna iskä sitten vei sen Tampereelle leikattavaks. Meillä oli ihanan rauhallinen päivä kun rääpäle ei ollu kotona kiljumassa koko aikaa. Harmi, että se tartti jo samana iltana hakee takasin kotio, vaikka rauhallinen kaveri se oli lopunkin iltaa.
Sillä on ny vaan se karmee muavitötterö päässä, minkä kanssa se mennä kopisee pitkin seiniä sillon kun saa olla vapaana hetken aikaa. Se kammoo sitä ittekkin eikä se osaa kunnolla viäläkään nukkua sen kanssa, vaikka se on jo viis päivää ollu sillä. Kun se saa sen tötterön välillä pois päästänsä niin se sammuu melkein samantein millon mihinkäkin. Yät äippä ja iskä on nukkunu vuaronperää sen kanssa eteisen lattialla kun se ei saa hyppiä, kiivetä, juasta eikä muutenkaan olla paljoo irti ja kun meillä kuitenkin on vähän normaalia enemmän noita huaneita ja tilaa niin noitten miälestä se on ollu paras vaihtoehto. Mulle se sopii ihan älyttömän hyvin kun varsinkin iskän lattiavuarolla mulla on koko noitten sänkyn pualikas käytössä. :)
Se ortoperi totes leikkauksen jälkeen, että polvilumpion lateraaliset sivusiteet olivat osittain repeytyneet ja venyneet. Pahimmaksi altistavaksi tekijäksi polvilumpion sijoiltaan menemiselle todettiin polvilumpion sivusiteiden löystyminen ja sääriluun liiallinen rotatoituminen sisäänpäin. Polven suoristuessa polvilumpio vetäytyy melko ylös telauran reunojen yli, jolloin tuki polvilumpiolle on puutteellinen ja kiertoliike ohjaa polvilumpion luksaation.
Noi revenneet jutut ommeltiin kuntoon ja korjattiin kaikki, mitä voitiin. Sinne jalan sisälle laitettiin kaks jotain nylonsirettä, jokka tukee sen jalkaa, kunnes se on ittestään parantunu. Saas nährä, kuinka siinä käy. Pualen vuaren päästä pitäs kuulemma olla ennallaan. Toivotaan.
Ekalla kerralla se ortoperi oli sitä miältä, että noi tommoset polvijutut on perinnöllisiä vikoja, vaikka ton rääpäleen polvet on viime keväänä torettu tarkastuksessa nolliks. Se oli sanonu, että vasta kolme vuatiaana tutkitut polvet kertoo totuuren. Mutta kun siällä oli noita revenneitä juttuja niin äippä ei ny oikeen tiärä, että voiko se olla koko totuus. Toi rääpäle kun kävi iskän kanssa pitkin talvee juaksemassa mettässä ja ettimässä millon mitäkin niin se oli yhrellä kerralla liukastunu tiälle tullessaan. Iskä sano, että se kiljas kerran, mutta oli jatkanu matkaansa normaaliin tapaan. Eikä se jalan nostelu alkanu sillon heti vaan vasta joskus myähemmin. Noi repeemiset kuitenkin vois sopia tommoseen tapaturmaan. Tiärä häntä sitten. Voihan yks juttu olla johtanu toiseen jne. Äippää harmittaa ny kuitenkin entistä enemmän. Varsinkin jos se ei enää pääse ollenkaan sen kanssa näytelmiin. Riippuu kuulemma siitä, että kuinka se lopulta paranee ja tuleeko siihen kohtaan kunnon karva jne. Ny sen kuitenkin pitää olla kolme kuukautta hiljaa!!! Ihan karmee komennus tommoselle sähkösaappaalle. Äippä sano jo ennen leikkausta, että me hypitään kuukauren päästä seinille täällä koko sakki. ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)