Toi meitin pikku ihminen on jo pitkän aikaa halunnu viärä mut mätsäriin. Tähän asti äippä on pitäny mun pualiani, eikä oo tarvinnu lähtee, mutta mikäliä miälenhäiriö sille ny tuli yks kaks ja se pisti mut autoon ja sitten se oli menoo. Onneks ei tarvinnu mennä kauaks, ihan tohon kylälle vaan, mutta kun noi näyttelyhommat ei mua oo ikinä kiinnostanu niin ei olis huvittanu lähtee ollenkaan. No se kiva puali siinä tiätty oli, että pääsin pitkästä aikaa oikein ihmisten ilmoille kylille, mutta äippä kyllä motkotti tämän tästä, että ei saa haukkua jne. Hitsiläinen, sen kerran kun täältä pääsee jonnekkin niin tottakai mää toiset haukut, jos ei muuten niin muaron vuaks. Ja sitäpaitti haukku siä moni muukin.
Onneks paikalla ei ollu kovin paljoo väkee. Vesisare varmaan teki siinä kohtaa tehtävänsä. Suurimman osan ajasta oli kuitenkin kiva keli, mutta kyllä mekin lopuks meinattiin vähä kastua. Kiitos mun, se kastuminen oli tosi vähästä.
Äippä sano, että kyllä mää välillä osasin ihan esiintyäkin. Tuamaritäti oli mukava, mutta selvästikään se ei tiänny, että tän ikänen parsonni ei oo viä mikään vanhus, vaikka veteraaniluakassa kisasinkin. Kilpakumppani osas sen miälestä kumminkin käyttäytyä paremmin ja mää sain sinisen nauhan. Loppukisassa meittiä oli kolme sinistä jäljellä ja mää olin se kolmas. Ei haitannu yhtään. Sain kuitenkin kassillisen palkintoja. Ja mikä parasta mää olin tän mätsärin vanhin koira ja sain viä siitä hyvästä toisen kassillisen palkintoja ja kisan isoimman pokaalin! Jotain hyätyä siis iästäkin. ;)
Tässä tutustun kotona mun palkintokasaani.
Ja tässä viälä poseerausta kun äippä halus semmosenkin kuvan ottaa.
Noista kuvista muuten puuttuu viälä mun lahjakortti ja sateenvarjo. Sateenvarjo otettiinkin heti paikanpäällä käyttöön kun sare alko. Se oli hyvin ajateltu ja ajotettu palkinto. :)
Tässä viä lopuks tämmönen rentoutumiskuva. Äippä ei aina oikein tykkää kun mää teen ittelleni petin.