perjantai 17. elokuuta 2018

Täällä taas

Sen jälkeen kun toi rääpäle muutti meille niin meillä ei juurikaan oo ollu rauhallisia hetkiä. Se sählää ja häsää koko ajan jotain. Jos ei kiällettyjä hommia niin sitten jotain omia juttujansa tai kiusaa mua. Oikeesti tosi rasittava otus. Onneks se sentään yänsä nukkuu nykyään suht hyvin. Tosin aamusin vois nukkua vähän pitempään. 😉
Se änkee mun tyämaille.
Ja seuraa mua jokapaikkaan.
On sillä kyllä omiakin tyämaita. Se koittaa mm. purra ton "pikku ihmisen" tekemän riippumattotelineen rikki.
Tai sitten se syä ruusunmarjoja ja karviaisia suaraan puskista.
Ja kova se on kaivaankin. Pakko myäntää, mutta kunnon lualakoira ainesta.



Vaikka tossa tyylissä ei kyllä oo kehumista. 😅 Välillä se on päällään pystyssä tua montussa ja huutaa ja kiljuu siä samalla niinku miälipuali. Hyvät naurut noi on sen kaivuuhommilla saanu kyllä monet kerrat.
Sitten kun se on aikansa riahunu tua montussa niin sitten se lähtee juamaan ja uimaan.
Ja äippä on taas miälissään sen ulkonäöstä. 😎
Nysse on puhristunu ittestään eikä äipän oo tarvinnu enää viärä sitä pesulle. Vissiin senkin karva on alkanu muuttuun semmoseks samanmoiseks kun mun, että se puhristuu ittestään. Karmeesti siitä ainakin lähtee ny karvaa.

Toivottavasti se alkais vähitellen muuttuun ees vähän viksummakskin kun äippä on viäny sen kouluun. Vaikka ainakaan toistaseks mää en oo huamannu mitään muutosta siinä, mutta eipä ne ny viä oo käynykkään siällä kun kaks kertaa.
Siä on kuulemma joku pari viikkoo vanhempi korki, Martta, johon toi rääpäle on tykästyny. Viimeks se oli kuulemma harjotellu siä pohjankorkien vai sittenkin korkinpohjien tekemistä sen kanssa. 😎

Onneks määkin sentään pääsin äipän kanssa viättään laatuaikaa kun me käytiin tua naapuri kaupunkissa parsonnilenkillä piiiiiitkästä aikaa. Siä olikin paljo tuttuja ja muutama nuariso erustajakin paikalla. Vaikka emmää niistä kyllä välitä, mutta on se silti kiva nährä muitakin parsonneja välillä. Meittiä tais olla peräti 11 valkoista paikalla.
Kaikki ei näy tossa kuvassa, mutta toivottavasti mentäs pian uurestaan niin vois sitten ottaa vaikka paremman.
Toi rääpäle on päässy iskän kanssa käymään mettässäkin ihan kahrestaan. Sen pitäis kuulemma alkaa haukkuun iskälle jotain lintuja. Tässä yks päivä ne oli vihrosta viimein nähneet pyy-poikueen ja oli se osannu alkaa haukkuun niitä. Kai siitä saattaa jotain silläkin saralla tulla. Siitä ei kyllä oo kuvaa kun iskä ei ollu ottanu.
Äippä koitti sovittaa sille tommosta "jahtiliiviä", mutta se oli viä liian iso sille, vaikka se onkin jo yli tuplannu painonsa siitä kun se tuli meille. Ja korkeuttakin se on kasvanu. Ei enää kovin paljoo puutu kun se on mun korkunen.
Sillä välin kun se rymyää tarhassa omia touhujaan niin mää on nauttinu keleistä. Ny on paljo mukavampaa kun ei oo enää niin karseen kuumaa.
Ja sitäpaitti pitää jonkun hoitaa noi vahtihommatkin.

Sen nukkumistyylit on jatkunu erelleen omintakeisina.

Yks ilta äippä ihmetteli,että mihin se rääpäle oli joutunu ja löysi sen sohvan alta.
Hetken päästä se oli siällä umpisessa unessa eikä heränny, vaikka muut oli menossa nukkuun. Äippä meinas, että se on pakko saara siältä hereille ja nukkuun muitten kanssa, ettei se pian yällä hätäänny ja jää jumiin sinne alle. Mun miälestä olis saanu jäärä sinne kun kerran menikin. Mutta äippä haki jääkaapista palan kinkkua ja voitte uskoo, että se tuli vähä liukkaasti siältä pois kun se haisto sen kinkun. Ei oo vissiin koskaan saanu mitään niin hyvältä haisevaa ja maistuvaa. Normaalistihan se syä vaan semmosia ällöttäviä, vedessä liotettuja vauva nappuloita ja kerran päivässä sen kanssa jauhelihaa ja piimää. Äippä kuvitteli jossain vaiheessa, että määkin voisin alkaa syämään sitä samaa ruakaa. Ja pah! Oon pari kertaa käyny nuuhkasemassa sen kupilla ja hyi hitto, että haisee pahalle. Ei tulis miäleenikään koskee semmoseen sörssöön.
Vähä noi ihmetteli, että mikä sen alunperin pisti sinne sohvan alle meneen kun siällä ei kuulemma oo koskaan ennen kukaan muu koira käyny saati sitten ollu. En ees mää. Mutta ota ton aivotuksista ny sitten selvää. Sille voi tulla miäleen ihan mitä vaan.
Osaa se sentään joskus ihan oikeinkin nukkua.
Mua ei aina huvittas sen seura.
Äippä pakottaa laittaan tähän loppuun viä kuvan tosta rääpäleestä. Se on siinä kuulemma niin ilosen näkönen. Toi mun kuva olis kyllä riittäny lopetukseks, mutta pakko kai se sitten on.

maanantai 6. elokuuta 2018

Reissussa

Me käytiin tänä kesänä vähän piänemmällä reissulla kun yleensä ja suuntakin oli vaihteeks ihan eri kun pohjonen. Ajettiin semmonen saariston renkasreitti ympäri ja kiärrettiin sitten vähä muuallakin rannikolla. Äippä sano, että ei ton rääpäleen kanssa voi lähtee pohjoseen kun se ei jaksa viä kävellä paljoo, eikä sen kanssa voi kiivetä mihinkään tunturiinkaan. Ei tua saaristossakaan sitte ihan kauheesti kävelty kun välillä sato vettä, mutta vähä kuitenkin. Toisekseen keli oli kyllä erelleen niin viätävän kuuma, että ei paljo tehny miäli kävelläkkään. Ilmastoirussa autossa oli mukava matkustaa ja kattella maisemia ikkunan läpi. 😊
Tässä otettin ekan kerran tuntumaa mereen. Määhän en tassujani tommosessa paikassa kastele, mutta toi rääpäle kahlaili innokkaana tossa rannassa. Sen miälestä siinä oli vissiin jotain kivaa kun tuli piäniä aaltoja kohti.

Kasnäsissä oltiin yätä ja katteltiin iltakävelyllä veneitä ja maisemia.
Toi rääpäle ihmetteli yhressä kohtaa semmosia isoja punasia merimerkkejä, jokka heilu tuulessa. Se ei ressukka oikein tiänny, että mitä niille pitäs tehrä. Sen tartti oikein istua persauksilleen ja kattella ja ihmetellä ja välillä vähä muristakin niille ennenkö se sitten vihrosta viimein päätti jatkaa matkaa mun perässä.
Tämmöset poseeraus kuvatkin tartti taas ottaa. Mua ei kyllä olis yhtään huvittanu. Olisin halunnu jatkaa matkaa enkä koko ajan pysährellä ja ihmetellä.


Tolle rääpäleelle on ollu toi autossa oleminen vähä hankalaa. Se ei oikein oo malttanu olla aloillaan ja hiljaa kun on reissattu johonkin. Noi immeiset pohtikin ennen lähtöö, että saa nährä huutaako se koko matkan. Toinen "pikku ihminen" sano, että se huutaa kolme päivää ja sitten se vaikenee ja oikeessa se oli. Neljäntenä reissu päivänä se oli koko matkan hiljaa ja senkin jälkeen on automatkat sujunu ääneti. Ei sillä missään vaiheessa oo mikään hätänä ollu eikä paha olo tai muutakaan, mutta kuhan ny miälenosotukseks on selvästikin huutanu. Se tuntuu muutenkin olevan aikamoinen kiakuja vähä asiassa kun asiassa jos ei kaikki toimi niinku se haluais. Tai sitten ihan muuten vaan. Omituinen tapaus.
Se sai muuttaa automatkoilla tommoseen vähän isompaan mökkiinkin jos se olis auttanu siihen huutamiseen, mutta ei se ollu siitäkään kinni. Mutta tässä se on jo oivaltanu, että matkustaminen on paljo mukavampaa kaikille kun on hiljaa.
Erellisellä kerralla kerroin, että se tykkää vesikupista ja sama malli jatku reissussakin. Äippä joutu muutaman kerran suuttuun sille matkallakin kun se meinas alkaa uiskenteleen autonkin vesikupissa.


Fiskarsin ruukilla käytiin katteleen sorsia. Mää ja sorsat ei sovita samaan kuvaan niin musta ei oo kuvaa, mutta toi rääpäle vaan ihmetteli niitä.
Kun mentiin sinne renkasreitille niin alko vesisare. Tossa kohtaa kun oroteltiin pääsyä lossille niin oli aikamoinen ukkosmyräkkä ihan kohrilla.
Muutamalla piremmällä lossimatkalla toi rääpälekin pääsi äipän syliin katteleen maisemia.
Yhressä kohtaa meillä oli tarkotus jäärä leirintäalueelle yäks ja vaikka ei olis ollukkaan niin siinä olis tullu pakko yäpyminen kun siitä eteenpäin jatkava lossi oli hajonnu pari tuntia aikasemmin. Viä illalla näytti siltä, että me jouruttas palaan samaa reittiä takasinpäin, että päästäs siältä saarelta pois, mutta onneks joku ahkera miäs oli saanu sen kuntoon kun se oli koko yän ahertanu sen paatin parissa.
Illalla viä ihmeteltiin.
Mutta aamulla se oli kuin olikin kunnossa ja jatkettiin matkaa.
Illalla toi rääpäle meinas, että sitä ei ovet paljon pitele ja aikansa katteltuaan se meinas lähtee tutustuun ominpäin leirintäalueeseen.
Sehän taas ei sopinu äipälle ja se laitto tohon oven eteen sen rääpäleen poksin. Mutta rääpäle meinaskin olla ovela ja kiivetä siitä ylitte. 🙉 Vaikka huanostihan siinäkin sitten kävi. Se ei ollu ottanu huamioon, että "pikku ihminen" seiso ulkopualella ja otti siitä kopin. 😄 Sillä on viälä paljo opittavaa tästä maailmasta.
Aamun lossimatka oli kaikista pisin ja mää pääsin  välillä äipän kanssa "kannellekin" katteleen maisemia.
Ei tarvinnu ihan koko ajan ohjata meitin autoo. 😎
Merikarvialla toi rääpäle ylitti ittensä ja kahlas meressä jo pualeen väliin itteensä, mutta ei viäläkään innostunu uimaan.
Mää pualestani yllätin äipän kun ne tuli saunasta ja uimasta. 😎
Ihan lepposa reissu meillä tälläkin kertaa oli, vaikka ei sen kauemmaks ny reissattukkaan. Taas tuli nähtyä uurenlaisia maisemia ja paikkoja. Ja torettua todenteolla toi uus mökkiauto hyväks kapineeks. Tän kesän helteillä sen ilmastointi on kyllä erinomanen peli. Muuten olis voinukkin olla paljon tukalampi reissu.
Kun päästiin kotio toi rääpäle sai viälä yhren uuren kokemuksen. Me oltiin vähän aikaa tarhassa, että äippä sai tyhjätä autosta tavarat sisälle. Sillä välin se ehti uimaan vesikupissa ja kaivaan monttua. Vuoronperään molempia. Ja arvata saattaa, että ulkomuoto oli sitten sen näkönen. 😎
Sotki samperi mutkin siinä huseeratessaan, mutta onneks mää lährin puhtaaks ihan vaan pulistamalla.
Mutta rääpäle pääsi suihkuun. Ja voi kiasus, mikä meteli siitä nousi. Sori vaan ympäröivät kymmenen kilometriä jos meiltä kuulu vähän meteliä hetken aikaa. Että voi noin piänestä otuksesta lähteekkin niin järkyttävä ääni. Mutta eihän siinä huuto auttanu yhtään kun äippä suihkutti sen puhtaaks. Ja oppi se siitäkin kerrasta. Samoista puuhista se on ny jo pesty useemman kerran, mutta enää se ei huura. Orottaa ihan hiljaa, että äippä saa sen pestyä ja kuivattua ja pääsee jatkaan hommiaan.
Niin se elämä opettaa tommosia rääpäleitäkin. 😊