Täällä taas

Sen jälkeen kun toi rääpäle muutti meille niin meillä ei juurikaan oo ollu rauhallisia hetkiä. Se sählää ja häsää koko ajan jotain. Jos ei kiällettyjä hommia niin sitten jotain omia juttujansa tai kiusaa mua. Oikeesti tosi rasittava otus. Onneks se sentään yänsä nukkuu nykyään suht hyvin. Tosin aamusin vois nukkua vähän pitempään. 😉
Se änkee mun tyämaille.

Ja seuraa mua jokapaikkaan.

On sillä kyllä omiakin tyämaita. Se koittaa mm. purra ton "pikku ihmisen" tekemän riippumattotelineen rikki.

Tai sitten se syä ruusunmarjoja ja karviaisia suaraan puskista.

Ja kova se on kaivaankin. Pakko myäntää, mutta kunnon lualakoira ainesta.

Vaikka tossa tyylissä ei kyllä oo kehumista. 😅 Välillä se on päällään pystyssä tua montussa ja huutaa ja kiljuu siä samalla niinku miälipuali. Hyvät naurut noi on sen kaivuuhommilla saanu kyllä monet kerrat.
Sitten kun se on aikansa riahunu tua montussa niin sitten se lähtee juamaan ja uimaan.

Ja äippä on taas miälissään sen ulkonäöstä. 😎

Nysse on puhristunu ittestään eikä äipän oo tarvinnu enää viärä sitä pesulle. Vissiin senkin karva on alkanu muuttuun semmoseks samanmoiseks kun mun, että se puhristuu ittestään. Karmeesti siitä ainakin lähtee ny karvaa.

Toivottavasti se alkais vähitellen muuttuun ees vähän viksummakskin kun äippä on viäny sen kouluun. Vaikka ainakaan toistaseks mää en oo huamannu mitään muutosta siinä, mutta eipä ne ny viä oo käynykkään siällä kun kaks kertaa.

Siä on kuulemma joku pari viikkoo vanhempi korki, Martta, johon toi rääpäle on tykästyny. Viimeks se oli kuulemma harjotellu siä pohjankorkien vai sittenkin korkinpohjien tekemistä sen kanssa. 😎

Onneks määkin sentään pääsin äipän kanssa viättään laatuaikaa kun me käytiin tua naapuri kaupunkissa parsonnilenkillä piiiiiitkästä aikaa. Siä olikin paljo tuttuja ja muutama nuariso erustajakin paikalla. Vaikka emmää niistä kyllä välitä, mutta on se silti kiva nährä muitakin parsonneja välillä. Meittiä tais olla peräti 11 valkoista paikalla.

Kaikki ei näy tossa kuvassa, mutta toivottavasti mentäs pian uurestaan niin vois sitten ottaa vaikka paremman.
Toi rääpäle on päässy iskän kanssa käymään mettässäkin ihan kahrestaan. Sen pitäis kuulemma alkaa haukkuun iskälle jotain lintuja. Tässä yks päivä ne oli vihrosta viimein nähneet pyy-poikueen ja oli se osannu alkaa haukkuun niitä. Kai siitä saattaa jotain silläkin saralla tulla. Siitä ei kyllä oo kuvaa kun iskä ei ollu ottanu.
Äippä koitti sovittaa sille tommosta "jahtiliiviä", mutta se oli viä liian iso sille, vaikka se onkin jo yli tuplannu painonsa siitä kun se tuli meille. Ja korkeuttakin se on kasvanu. Ei enää kovin paljoo puutu kun se on mun korkunen.

Sillä välin kun se rymyää tarhassa omia touhujaan niin mää on nauttinu keleistä. Ny on paljo mukavampaa kun ei oo enää niin karseen kuumaa.

Ja sitäpaitti pitää jonkun hoitaa noi vahtihommatkin.

Sen nukkumistyylit on jatkunu erelleen omintakeisina.

Yks ilta äippä ihmetteli,että mihin se rääpäle oli joutunu ja löysi sen sohvan alta.

Hetken päästä se oli siällä umpisessa unessa eikä heränny, vaikka muut oli menossa nukkuun. Äippä meinas, että se on pakko saara siältä hereille ja nukkuun muitten kanssa, ettei se pian yällä hätäänny ja jää jumiin sinne alle. Mun miälestä olis saanu jäärä sinne kun kerran menikin. Mutta äippä haki jääkaapista palan kinkkua ja voitte uskoo, että se tuli vähä liukkaasti siältä pois kun se haisto sen kinkun. Ei oo vissiin koskaan saanu mitään niin hyvältä haisevaa ja maistuvaa. Normaalistihan se syä vaan semmosia ällöttäviä, vedessä liotettuja vauva nappuloita ja kerran päivässä sen kanssa jauhelihaa ja piimää. Äippä kuvitteli jossain vaiheessa, että määkin voisin alkaa syämään sitä samaa ruakaa. Ja pah! Oon pari kertaa käyny nuuhkasemassa sen kupilla ja hyi hitto, että haisee pahalle. Ei tulis miäleenikään koskee semmoseen sörssöön.
Vähä noi ihmetteli, että mikä sen alunperin pisti sinne sohvan alle meneen kun siällä ei kuulemma oo koskaan ennen kukaan muu koira käyny saati sitten ollu. En ees mää. Mutta ota ton aivotuksista ny sitten selvää. Sille voi tulla miäleen ihan mitä vaan.
Osaa se sentään joskus ihan oikeinkin nukkua.

Mua ei aina huvittas sen seura.

Äippä pakottaa laittaan tähän loppuun viä kuvan tosta rääpäleestä. Se on siinä kuulemma niin ilosen näkönen. Toi mun kuva olis kyllä riittäny lopetukseks, mutta pakko kai se sitten on.