Kelit on ollu hianoja ja mää oon päässy myyräjahtiin. Valitettavasti laihoin tuloksin.
Toi rääpälekkin on käyny pellolla kävelyllä, mutta myyristä se ei oo tajunnu mitään.
Se on kasvattanu ittelleen vaan lisää jalkoja.
Ja jatkanu vesikupeissa pluttaamista.
Se tunkee erelleen mun työmailleni. 😠
Ja se on tuhonnu mun kymppisynttäri lahjan. 😲
Se koittaa tämän tästä istua mun päälle. 😠
Tai ainakin änkee kylkeen kiinni.
Joten mää päätin, että alan sittenkin syämään sen ruuat, ihan kiusallanikin. 😈
Eikä tässä viälä kaikki. Meijän isoin "pikku ihmisistä" tuli muutama viikko sitten kotona käymään tyttöystävänsä kanssa ja niillä oli mukana lisää rääpäleitä. Vaikka Alpoo ei kyllä oikein voi sanoo rääpäleeks kun se oli jo sillon isompi kun mää, vaikka ikää oli jotain kymmenen viikkoo. Semmonen iso, musta, kiharaturkkinen hömelö se silti on. Ton rääpäleen kanssa otettiin siitä aluks molemmat selkoo, että mikä se oikein on olevinaan. Se tais vissiin vähä pelätä meittiä kun meni oman mammansa taakse piiloon.
Eikä se osannu ees haukkua, vaikka toi rääpäle koitti sanoo sille vähä isompaan ääneen, että puhu ny jotain.
Siitä hualimatta ne löysi pian yhteisen sävelen ja painivat ja juaksivat koko ajan kun alkuun pääsivät. Eikä kokoero haitannu yhtään.
Mun oli välillä pakko vähä vahtia niitä. Mutta tommosiin hölmöläisen hommiin en lähre mukaan.
Sitäpaitti mulla oli tärkeempiäkin hommia.
Samat painit niillä jatku seuraavallakin kerralla kun toi Api kävi kylässä.
Välillä toi rääpäle vei Alpon syämään ja ne popsi yhressä karviaisia.
Tolle rääpäleelle kävi vähä huanostikin yhtenä päivänä karviais puskassa. Piänin "pikku ihmisistä" huamas, että sen kuanon toinen puali oli turvoksissa. Äippä alko sitä sitten katteleen tarkemmin ja sen kirsun alapualelta löyty ampiaisen/mehiläisen/kimalaisen tai jonkun semmosen inhottavan lentävän ja pistävän örkin piikki. Ne otti sen pois ja se jatko koheltamistaan ihan niinku ennenkin. Ei yhtään haitannu menoo, vaikka puali naamaa oli turpeena. Vähän päästä se oli äipän kanssa karviaisia syämässä ja yht äkkiä se alko kiljuun niinku henkee viätäs ja roikotti toista etutassua ilmassa. Ja siältä löyty samanlainen piikki kun nenästäkin. Se jatko silti valittamista, vaikka äippä olikin ottanu sen piikin pois, joten äippä anto sille kyytaplettia ja piti kylmää siinä tassun kohralla. Ja kohta sen tassukin oli turvoksissa. Vähän aikaa se sitten nukku, mutta kun se turvotus laski niin taas mentiin.
Tässä muuten taas sen kootut nukkumis asennot.
Mää jouruin viikonloppuna lapsenvahriks kun se Alpo tuli taas kylään ja toi rääpäle oli lähteny iskän kanssa pohjoseen kattoon niitä lintuja. Se koitti saara mua riahuun sen kanssa, mutta muahan ei semmonen kiinnosta. Koitti ryäkäle läpsiäkin mua ja piti kiinni mun hännästä, mutta määhän en semmosta hyvällä katto ja ärährin sille, että tajus lopettaa. Vaikka se tuntuukin olevan melkein mykkä niin onneks se tajuaa, mitä sille sanotaan ja osaa lopettaa. Toisin kun meijän rääpäle, joka jatkaa aina uurestaan ja uurestaan, vaikka sitä kuinka komentais.
Se änkes mun torniinikin.
Ja teki olonsa kotosaks.
Ihan pöhkö tapaus.
Ny meillä on onneks taas rauha maassa ja saan nukkua äipän viäressä ihan niin leveesti kun haluan. Aamulla tartti käyrä komentamassa yhtä oravaa kun häiritti mun aamulenkkiäni, mutta muuten kaikki on taas normaalisti. Toivottavasti iskä ja se rääpäle viipyis siä pohjosessa mahrollisimman kauan. 😎
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti