Uutta vuatta

Joulu meni vauhrilla ohi ja uusi vuasi vaihtuu muutaman tunnin kuluttua.
Pukki toi meille herkkuja ja muutaman uuren lelun. Mm. tämmöset porot saatiin molemmat, mutta toi riiviö on jo toisen melkein tuhonnu.

Jouluyänä sato ihan vähän luntakin, mutta ny ne on taas kaikki sulanu. Tosta rääpäleestä ehrittiin ottaan yks kuva lumihankessa.

Mulla ei oo ollu tapana tehrä uurenvuaren lupauksia enkä aio tehrä niitä nykkään.
Toi rääpäle vois luvata oppia tavoille, nukkua aamulla pirempään, haukkua vähemmän, härnätä mua vähemmän, leikkiä leluilla nätisti ilman tuhoomista, jättää äipän kukat rauhaan jne. 
Äipän miäliks sen pitäs myäskin luvata pärjätä näyttelyissä ja mialuusti sen tarttis päästä johonkin käyttökokeeseen ja pärjätä siälläkin. Mutta noi taitaa olla liikaa toivottu sen kohralla.
Jokatapauksessa me kaikki toivotetaan seuraavan kuvan myätä
Oikein hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta 2020!

Joulua

Joulu on ihan kohta täällä. Se tietää aina herkkuja ja lahjoja. Mää oon ainakin ollu kilttinä. Tosta rääpäleestä en oo ihan varma.
Toi "pikku ihminen" koitti ottaa meitistä joulukuvia. Se toi rekvisiitaks lahjojakin. Mää totesin heti, että ne kuuluu mulle ja aloin vahtia niitä. Toi rääpäle ei uskaltanu tulla eres lähelle MUN lahjoja.

Loppujen lopuks ne vei mut kokonaan pois, että saivat yrittää ottaa siitäkin jotain kuvia.
Tämmösiä ne sai siitä aikaseks.

Eipä oo kaksisia.
Tässä viälä musta otetut joulukuvat karvaisena ja kynittynä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin.
Hyvää joulua kaikille lukijoille!

Talvi taisi tulla

Tänä aamuna näyttäs siltä, että meille on tullu talvi. Se on tässä viime viikkoina tullu ja menny erestakasin, mutta ny vaikuttas siltä, että se tuli pysyvästi. Eilen aamulla sato viä vettä taivaan täyreltä ja mittarissa oli +5. Tänä aamuna mittarissa olikin -10 ja 10 senttiä lunta. Vesisateesta mää en tykkää, mutta ei toi lumikaan kauheen kivaa oo kun se tarttuu mun karvoihin kiinni. Äippä on uhannu, että mut pitäis parturoira, mutta onneks se ei oo viä tehny sitä. Vaikka ei se muuta tilannetta, muhun tarttuu silti lumi kiinni. Ainoo hyvä puali tossa lumessa ja pakkasessa on se, että ei jouru joka ulkoilun jälkeen tassupyykille kuran takia.
Syksyn jahrit on meijän osalta loppu. Toi rääpäle ei päässy enää hirvijahtiin eikä muakaan tarvittu. Iskä on ton rääpäleen kanssa käyny väliin mettässä, mutta ei se oo löytäny mitään.
Tarhassa sillä on ollu karmee tyämaa. Se on kääntäny siä maata nurin isolta alalta. Tässä piäni otos siitä (jostain syystä kuvan laatu menee huanoks, mutta näkee siitä vähän jotain).

Ja joka kerta kun äippä hakee sen sisälle niin se pääsee suihkuun.

Äippä käytti mut taas pitkästä aikaa hiarojalla, mutta siältä ei oo kuvia. Se lupas, että alkuvuaresta mennään taas. Kiältämättä siällä on mukavan rentouttavaa, vaikka välillä onkin kipeitä paikkoja. Täytyy kyllä suasitella muillekkin.
Yhtenä päivänä äippä ja toi "pikkuihminen" otti mut mukaan kylälle ja käytiin paikallisessa Mustissa ja Mirrissä "maistiaisissa". Hyi hitto, kuinka pahanmakuisia maistiaisia niillä oli. En hualinu yhtään makupalaa. Kotona toi rääpäle kyllä ahmi kaikki, mitä mulle ei kelvannu ja olis varmaan syäny vaikka kuinka paljon lisää. Sen takia sitä ei vissiin hualittu mukaan sinne kauppaankaan kun se olis syäny kaikki yksin. Siällä kaupassa oli semmonen joulukuvaus paikka ja äippä pakotti mut istuun sinne. Se kaupantäti törkkäs viä tommosen kauheen joulukaulurin mulle ja sitten ne otti kuvia. Kyllä nolottaa joutua tommosiin hommiin.

Mitäs muuta? Tota rääpälettä pitää väliin komentaa kun se kuvittelee, että mää alkasin muka painiin sen kanssa.

Ja tiätysti maailman menoo pitää vahtia.

Välillä huilitaan.

Ja sitten vaan ollaan. Tässä ihan tuare, tän aamunen lumikuva musta.

Hirvijahrissa

Pääsi toi rääpäle sinne hirvijahtiin iskän mukaan sillon kun se alko. Ekana viikonloppuna se ei ton osalta tuattanu tulosta, mutta toisena viikonloppuna sille ammuttiin hirvi.

Se sai siitä viä kotiokkin tuamisia.

Kaiken huipuks toi röyhkimys on löytäny mun vahtipöyrän. Aina kun äipän silmä välttää se pomppaa salaa mun pöyrälle. Ja sen lisäks se suututtaa äipän perusteellisesti riipimällä sen kaktusta tualla pöyrän reunalla.

Mettää ja näytelmiä

Ollaan äipän ja "pikku ihmisen" kanssa käyty siänimettällä. Mun miälestä siällä  on kivaa, mutta toi rääpäle ei malta olla sekuntiakaan paikoillaan ja hiljaa. Koko ajan täytyis mennä pää viidentenä jalkana johonkinpäin ja kaikki kivet ja kävytkin pitää haukkua.

Kotonakin se toheltaa koko ajan jotain.

Ja tunkee erelleen mun tyämaille.

Äippä kävi sen kanssa taas näytelmissäkin. Tällä kertaa Tuuloksessa, mutta ny se ei pärjänny siällä kovin hyvin. Tai no pärjäs ja sai varaserti rusetin, mutta ei sen kummempaa. Tuamarina siällä oli virolainen täti Katrin Raie. Tämmöstä se saneli tosta rääpäleestä:
1,5 moths, Excellent type & size. Beautifull colour, Excellent head and expression. Excellent topline, underline & lenght of loin and tailset. Slightly short in upper arm. Correct legs and feet. Doubledew cloas in hind feet. Balanced sidemovement but need more reach and drive. Nice temperament. Well presented. NUO ERI SA PU2 VASERT
Voi olla, että ihan kaikkia sanoja äippä ei osaa tulkita siitä tekstistä oikein, mutta suurinpiirtein noin siinä paperissa lukee.
Äippä oli tulokseen kuitenkin ihan tyytyväinen kun se oli ton nappulan ensimmäinen oikee näyttely sisällä ja se oli kuulemma  osannu käyttäytyä suht viksusti siällä. Ja oli malttanu seistäkkin aika hyvin, vaikka se tuamaritäti oli kuulemma arvostellu tosi kauan kaikkia. Ja oli ensimmäinen tuamari, joka oli tonkin "kopeloinu" oikein tooosi perusteellisesti läpi.

Tässä, vähän huanossa kuvassa, paras uros kehässä edessä Erkin Väin Täry ja takana meijän rääpäle. Ny sillä on kuulemma eressä näyttelytauko ja näytelmät jatkuu vasta ens vuanna johonkin aikaan. Iskän kanssa ne on käyny väliin kaksistaan mettässä ettimässä lintuja, mutta ihan yhtä laihoin tuloksin kun tähänkin asti. Hirviä se vaan ettii. Voi olla kuulemma, että se pääsee iskän mukaan oikein hirvijahtiin kun se alkaa. Toivottavasti siällä tulis mullekkin hommia.

Syksyistä

Iskä kävi vaihteeks pohjosessa ton rääpäleen kanssa, mutta eivätpä tuaneet lintuja tuliaisiks kotio. Vähän se oli taas jotain haukkunu, mutta ei riittävästi. Mutta saipahan väsytettyä ittensä lenkkeillessä.

Me lenkkeiltiin sillä välin äipän kanssa täällä kotonurkilla.

Yks päivä toi "pikku ihminen" keksi, että se hyppyyttää tota rääpälettä tua meitin tarhassa. Mullekin tuli semmonen hyppyviilis ja me hypeltiin sitten molemmat namipalkalla vähän aikaa.

Välillä on tarvinnu komentaakkin tota rääpälettä.

Toissa päivänä mää pääsin piiitkästä aikaa äipän ja iskän kanssa kolmistaan autoileen. Mutta voi jumpe kun olisin tiänny mihinkä me mennään niin en olis lähteny mukaan. Ne vei mut hammaslääkäriin. Mun henki kuulemma haisi tosi pahalle.
Siä tuli ensin ihan kauhee uni ja sitten kun heräsin niin olin ihan pyärryksissä. Melkein koko päivä meni kotonakin vaan maatessa.

Äippä oli kuulemma meinannu, että viälä se uskaltaa antaa nukuttaa mut kun mulla on kuulemma jo sen verran tota ikää. Mutta se eläinlääkäri sano, että en mää viä mikään vanha oo. Parin vuaren päästä kuulemma voiraan puhua vanhasta. Ettäs tiiätte. Miäs parhaassa iässä.
Ja sitäpaitti mun hampaat oli tosi hyvässä kunnossa. Jotain hammaskivee siältä vaan poistettiin.

Näytelmissä

Tota rääpälettä on taas kuskattu ees taas millon iskän, millon äipän toimesta ja millon mihinkäkin. Ja mää en oo päässy kotoo mihinkään. Ihan epäreilua.
Iskä on alkanu kulkeen sen kanssa mettässä tämän tästä, mukamas lintuja ettimässä. Mutta eipä oo lintuja löytäneet.

Hirviä se on löytäny ja jahrannukkin niitä muutamaan otteeseen. Saa nährä kuulemma, että tuleeko siitä sittenkin niitten hirviporukalle uus hirvikoira kun ei niitä lintuja oo. Vaikka kyllä mää vähän epäilen, että tuleeko siitä kuitenkaan yhtään mitään muuta kun äipän näyttelypuudeli.
Ne on ny äipän kanssa käyny yhressä mätsärissä ja parissa näytelmässä parin viikon sisään. Mätsärissä se sai punasen, mutta ei pärjänny semmosten jättiläisten kanssa enää palkinnoille.
Viikko sitten ne kävi Ruovedellä näytelmissä, missä Leni Finne anto sille vaan "lämmintä kättä" ja eh:n kotiin tuomisiks.

Tämmösellä arvostelulla:
Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Vielä kauttaaltaan kapea. Riittävä sukup. leima. Oikealinjainen pää. Niukka eturinta. Kevyt rintakehä. Lyhyt olkavarsi. Riittävät takakulm. Hyvä häntä. Riittävä askelpituus. Melko ahtaat etuliikkeet. JUN1 EH

Eilen oli vuarossa Kihniö. Sinne ne lähti jo aikasin aamusta. Vaikka ei se mitään haittaa kun toi rääpäle herättää yleensä koko talon jo kuuren jälkeen kun sitä ei muka väsytä. Sitten kun se saa kaikki ylös tai oikeestaan yleensä sille riittää, että äippä herää niin se voi mennä takasin nukkuun.
Siä Kihniössä oli tuamarina Matti Palojärvi ja harjotusarvostelijana Tarja Kallio. Se Matti tykkäskin tosta tosi paljon ja anto sille toisen sertin ja kaupan päälle viälä roppi tittelin. Tämmöstä se Matti tosta saneli:
Keskikokoinen. Mittasuht. erinomainen. Hyvä pää, korvat. Tiivis runko. Kokonaisuuteen sopiva raajaluusto.  Korkea asent. raajat, riittävästi kulmautunut. Tehokas, joustava liike. Rauhallinen luonne. JUN1 ERI SA SERT ROP

Poseerata se ainakin osaa. Jos haluaa.
Tuamarin kanssa jäi rusettikuva ottamatta, mutta tässä se on roppi kehässä VSP:ksi jääneen nartun kanssa. Vasemmalla Joutsenvaaran Safran ja oikealla meirän rääpäle.

Aamusta siällä Kihniössä oli ollu ihan hyvä keli, mutta sitten kun toi sai sen ropin niin nehän joutu orotteleen siällä sitten koko päivän niitä ryhmäkehiä. Ja vesisteessa. Vaikka turhaan taas orottelivat kun ei se siällä pärjänny nykkään.

Tässä taas niitä palkinto kuvia. Ensin tommonen vähän viksumpi.

Ja sitten sen tartti taas alkaa kiljuun.

Ja kotoo viä yks kun ei noi viittiny siä vesisateessa enempää kuvata.

Ny sillä olis kuulemma riittävästi näyttely sertejä, eikä enää tarttis käyrä niitä jahtaamassa ennenkö sitten kun se täyttää kaks. Mutta äippä on luvannu sitä erelleen kuskata näytelmissä. Se on kuulemma niiiiin komee poika. Pöh! Sanon minä. Rasittava se vaan on.
Vaikka noi on kuulemma semmosia koiria, että ne ei valioiru ees muatovalioks ellei ne oo ensin saanu lintu- tai hirvikokeesta riittävää koetulosta. Eli voi olla, että tosta ei koskaan tuu minkäänlaista, oikeeta valioyksilöö. Mutta sen sitten aika näyttää, kuinka sille käy. Kunhan tuavat mulle tuliaisia niin kiärtäköön.

Reissussa

Heti tähän alkuun vähän hehkutusta. Mun rakas poikani Aapo on saanu viimesen sertin ja siitä on tullu Suomen muotovalio! Hirmusti onnee viä tätäkin kautta pojalle!

Ja sitten muihin kuulumisiin.

Me on taas käyty lomareissussa meitin mökkiautolla. Onneks tässä nykysessä autossa on hirmu hyvä ilmastointi, koska muuten me olis varmaan kaikki läkährytty kualiaiks heti alkuunsa. Ekat pari päivää lämpötila huiteli melkein kolmessakymmenessä ja se on kyllä ihan liikaa, mutta autossa oli mukavan vilposta olla. 

Tällä kertaa me ajettiinkin ekaks vaan ihan piäni pätkä illalla ja mentiin nukkuun. Mutta aamulla kun lährettiin liikkeelle niin melkein heti ajettiinkin tämmösen ison paatin viäreen.

Ja hetken päästä ajettiin sen sisään.

Aikamoinen alus. Monenlaisilla "veneillä" määkin oon aikasemmin ajellu, mutta viälä koskaan en oo tommosessa noin isossa laivassa ollu. Meillä oli siällä ihan oma piäni huane, missä viätettiin se laivapäivä. Äippä oli halunnu ottaa meille semmosen huaneen, missä oli ikkuna, mutta se oli niin korkeella, että eihän me siältä pystytty omatoimisesti katteleen.

Pääasiassa sitten vaan huilailtiin.

Meittiä kun ei saanu viärä siällä laivalla mihinkään muualle kun siihen meitin huaneen lähellä olevalle kannelle ja siällä oli ihan tylsää.

Tossa oikeella on tommonen "laatikko", missä olis pitäny käyrä tarpeillaan, mutta määhän en semmoseen suastu meneen. Yäk kuinka epähykieenistä. Ja sitäpaitti siällä oli niin isoja kiviäkin, että ei kiitos mulle. Mää pissin mialuummin suaraan kaiteen yli.  Tolle rääpäleelle se kyllä kelpas, mutta se ny ei muutenkaan ymmärrä mistään mitään. Vaikka ei sen pualeen, yli lairan silläkin tuli, vaikka se tua laatikossa kävikin. 

Äänieristeet siä huaneessa olis voinu olla paremmat. Varsinkin aluks oli kauhee möykkä kun matkassa oli, äänistä päätellen, monta muutakin koiraa. Yks kun kerto olinpaikkansa niin muut halus kans kertoo, että missä ne on. Mää en viittiny alun jälkeen enää osallistua siihen mökään, mutta toi rääpäle kyllä otti osaa munkin pualesta niihin "keskusteluihin". Äippä oli välillä sille tosi pahalla päällä kun ei se meinannu olla ollenkaan hiljaa. Mutta väsähti sekin loppujen lopuks ja suht mukavasti meni loppu matka.

Kun päästiin pois siältä laivasta niin olikin vaihrettu maata ja oltiinkin ruattissa. Meille se ruatti oli vaan semmonen läpiajomaa kun mentiin sen poikki Norjaan. Jälleen kerran. Mutta ny alotettiin vähän alempaa siihen tutustuminen.
Siällä alempana oli hiukan toisenlaiset maisemat, mihinkä me ollaan Norjassa aikasemmin törmätty. Ennen siällä on ollu vaan poroja ja lampaita, mutta ny olikin tosi paljon lehmiä jokapualella. Ja ihan semmosia peltoja ja mettiä kun täällä meillä kotonakin. No olihan siällä niitä vuaria enemmän kun meillä, mutta kuitenkin enemmän saman tyylistä.

Mää hoirin äipän kanssa taas ton kartan lukemisen ja iskän opastamisen.

Mutta välillä tartti vähän huiliakin.

Onneks meillä on mukavat sohvat.
Yks yö nukuttiin tommosen piänen mettälammen rannalla.

Ton nappulan tartti päästä kahlaan sinne, mutta uimaan se ei viäläkään uskaltanu mennä.

Siällä ylempänä Norjassa ne maisemat on kyllä ihan erilaisia kun täällä.

Kaikenlaisia siltoja pitkin käytiin kävelemässä.

Tai sitten ei. Yks ilta me käytiin ekaks äipän kanssa kaksin tommosen riippusillan tykönä.

Lähettiin meneen toiselle pualelle, mutta alun jälkeen totesin äipälle, että ny kyllä riitti. Pitemmälle en tuu. Se alko heiluun niin mahrottomasti, että alko oikeesti meikäläistäkin hirvittään. Äippä halus kuitenkin, että mennään eteenpäin ja se nappas mut kainaloonsa. Vähän matkaa se uskalsi mennä, mutta sitten sitäkin alko pelottaan niin paljo, että palattiin suasilla takas.
Illalla se kävi sitten uusiks siä iskän ja isomman "pikku ihmisen" kanssa ja sillon se uskalsi mennä toiselle pualelle ja ottaa matkalla kuvankin siältä.

Iskä oli menny sinne ekaks, mutta sekin oli palannu aluks takasin kun se heilu niin paljon. Mutta sitten kun toi "pikku ihminen" ja äippä oli menny sen päästä päähän niin iskäkin rohkas miälensä ja meni sen sitten kanssa. Ei uskaltanu jäärä huanommaks kun muut. Onneks mun ei tarvinnu mennä sinne enää ja tota rääpälettä ei viäty sinne ollenkaan.
Sillä välin kun me äipän kanssa seikkailtiin tualla niin iskä oli käyny rääpäleen kanssa kattomassa tommosta "ojaa" toisessa kohdassa.

Vähissä oli vesi noissakin joissa kun mekin pästiin sinne uoman pohjalle käveleen.

Äipälle olis pitäny poseerata siällä.

Mua ei huvittanu ja toi rääpäle huamas jonkun linnun ja alko rähjään sille.

Tua Norjassa on hirveesti kaikenlaisia tunneleita autoja varten. Mekin mentiin taas vaikka kuinka monesta. Nyt oli kaikista pisin tunneli ikinä meille, muistaakseni jotain yli 12 kilometriä.

Aina välillä pysähreltiin ihaileen maisemia tai pitään ruakataukoo.

Ja joka kerta kun pysähryttiin ja toi rääpäle pääsi pois autosta niin aina sen tartti ilmottaa, että me ollaan tultu paikalle.

Siä Norjassakin me mentiin laivalla. Ihan semmonen lyhyt matka ja piänellä laivalla, mutta kuitenkin.

 Siällä oltiin vähän niinku sillit sualassa muitten autojen kanssa.

Siällä ei koirat saanu tulla autosta pihalle ollenkaan.

Senpätakia se laivamatka kannatti käyttää hyäryks.

Tai toiset käytti ja toiset ei.

Takasinpäin tullessa pysähryttiin taas Kilpisjärvellä. Toi piänempi "pikku ihminen" ilmotti, että se ei sitten taas kiipee Saana-tunturille vaan haluaa kävellä Tsahkaljärvelle. Äippä ja mää lährettiin sitten sen kanssa käveleen Saanan rinnettä Tsahkalille ja iskä lähti ton rääpäleen ja isomman "pikku ihmisen" kanssa kiipeen Saanan päälle.

Meillä oli matkan varrella välillä pitkospuitakin märemmissä paikoissa.

Perillä pirettiin piäni evästauko, että jaksettiin kävellä takas autolle. Onneks äippä oli varannu mullekin omat eväät. Ne maistu kyllä tosi hyvälle.

Reilut 12 kilometriä tuli meijän reissulle mittaa ja äippä kehu, kuinka hyvin määkin jaksoin koko matkan. No hei haloo, miksen olis jaksanu? Vaikka mulle tota ikää ny onkin jo vähä kertyny niin oon silti hyvässä kunnossa.

Saanalle meni ennen osan matkaa portaat. Nyt ne oli purettu ja uusia rakennettin vähän eri kohtaan.

Onneks mun ei tarttenu kiivetä sinne Saanalle. Siä olis saanu hävetä silmät päästään ton rääpäleen takia, kun sen tarvii tämän tästä ilmottaa olinpaikkansa kaikille.

No pari kertaa se oli haukkunu ihan asiaakin kun se oli nähny riakon ja poron, mutta muuten olis voinu olla hiljaa.
Ei siitä mihinkään pääse, että siältä huipulta on tosi hianot maisemat.

Tän näköset oli uusien portaitten alut.

Oli meillä taas kiva reissu. Uusia maisemia, vanhoja maisemia, uusia paikkoja, ihmisiä ja kokemuksia. Koskahan lähretään seuraavalle reissulle, jonnekinpäin?