Voihan rääpäle!

Meitin kesä alko mukavan rauhallisesti, mutta nysse on menny pilalle. Noi toi pari päivää sitten meille uuren koiranpennun. Yäk! Kamala, rasittava karvarääpäle. Mää olin jo ehtiny tottuun tähän yksinoloon enkä torellakaan olis tarvinnu tänne mitään kiljukauloja kiusankappaleita. Mutta ei. Tommonen tartti raahata tänne mun vaivoiks ja kiusaks.
Mää aloin vähän jotain aavisteleen tossa keväällä ja mun aavistukset sai vahvistuksen ennen juhannusta kun me käytiin meijän uurella mökkiautolla piänellä retkellä.

Noi oli vähän aikaa poies autosta ja kun ne tuli takasin, ne haisi ihan vauvoille. Mää ehrin jo pelästyä, että nykkö ne toi meille semmosen rääpäleen, mutta ei onneks. Viälä sillon.
Mää ehrin jo huakasta helpotuksesta. Viätettiin normi juhannus sateesta hualimatta. Makkaraa, lihaa ja muita herkkuja ja vähän lenkkiäkin, ettei ihan kokonaan turvota herkuista pyäreiks. Vaikka se ei kyllä koske mua, mutta noita immeisiä kyllä. Mää osaan kattoo paljonko mää syän.

Lenkkeilyä ja myyräjahtia on harrastettu muutenkin.

Yhressä vaiheessa käytiin sillä meijän uurella mökkiautolla toinenkin pikku retki tekemässä. Tässä ollaan Säkylän Pyhäjärven tuulisella rannalla.

Vähä huano kuva, kun en olis ehtiny pysähtyyn. Siä oli hanhia ja olis ollu kiva saara ne kiinni. Mutta eihän ne mua orottanu. Lähtivät karkuun tonne toooosi tuuliselle järvelle.

Mutta ny sitten yks aamu noi lähti äipän autolla kylille ja olivat melkein koko päivän pois. Ja kun ne tuli takasin, niillä oli se rääpäle mukana. Se oli saanu olla autossa ilman turvavyätä ja poksia!

Ensin se oli kuulemma kiljunu kauheesti, mutta nukkunu sitten koko loppumatkan.
Tässä se ny sitten tuatiin meille.

Ihme rääpäle. Kiljuu välillä niin, että korviin sattuu ja koittaa välillä haukkuakin mulle. Ja kaikenlisäks se leikkii mun leluilla! Mun ruakaakin se on meinannu tulla syämään ja herkkuja havittelee, mutta sillon kyllä komennan sen hukkaan. Nappulat saa mun pualesta syärä, mutta mun herkkuihini ei kosketa. Onneks sillä on sen verran järkee, että se uskoo kun sanon sille, että painuu hemmettiin.

Vaikka kyllä se välillä meinaa änketä liian lähelle. Tässä mun miälipire siitä.

Änkes tohonkin viäreen. Onneks älys sentään jättää vähän väliä.

Meillä kävi eilen joku ihan outo miäs ja se meinas, että toi rääpäle olis mun tenava! Voi jestas sentään. Kaikkee ne kehtaa ehrottaakkin. Eihän meissä oo mitään muuta yhteistä kun väri.
Eilen toi rääpäle keksi, että vesikupissa voi uira. Ainakn melkein. Se luttas koko kipon tyhjäks vetestä ja oli sitten ittekkin ihan märkä.

Äippä lupas viärä sen uimarannalle, ettei tartte mun vesikipossa uira. Sinne mää en kyllä lähre mukaan. Mää en itteeni ehroin tahroin kastele.
Ei se eres tajua, että äipän kukkia ei saa syärä. Niitten viäressä vaan poseerataan.

Ja nukkumapaikat sitten. Kuka ihme viittii maata kylmän pellin päällä tai jossain ahtaassa, penkin tms. alla? Kun voi nukkua lämpösessä aurinkon paisteessa.

Kyllä mulla tulee oleen viä monta kertaa hikinen urakka, että saan opetettua sen oikeille tavoille. Kun näyttäs ny kuitenkin siltä, että ilmeisesti se on jäämässä tänne lopullisesti, eikä noi meinaa palauttaa sitä mihinkään. Vaikka mun pualesta se vois kyllä lähtee.
Onneks sentään jotain positiivista siinä on. Näyttäs meinaan siltä, että mettässä se osaa kulkee ilman opettamista. Vaikka voiko siitäkään olla ihan varma näin lyhyen tuttavuuren jälkeen?