Rääpäle asiaa

Ei toi ipana oo hävinny meiltä mihinkään, vaikka mää kyllä välillä toivosin niin. Täällä se erelleen riakkuu mun riasana ja harmina. Ja erelleen se leikkii mun leluilla.

Mutta määpäs veinkin sen lelun.

Enkä anna takasin. Vaikka kuinka kiukuttelis.

Toi sen kiukkuaminen ja haukkuminen on alkanu muistuttaan etäisesti tilannetta, missä mää oon ollu ennenkin.

Mun annettiin ymmärtää, että ton rääpäleen pitäs olla semmonen, että se ei paljo hauku, mutta toi on vissiin poikkeus. Mullekin tulee rähjään ihan ilman syytä. Ja sitten näyttää niin viatonta naamaa että.

Kaiken mahrollisen se meinaa syärä.

Äippä on välillä antanu sille tommosia tötsiä, missä on nami sisällä, mutta ei se meinaa oikein sitä tajuta, että se vaan revitään auki ja syärään nami pois. Se mussuttais ton tötsän. Pöljä.

Muutaman kerran noi on käyttäny sitä rannallakin, jos se vaikka oppis uimaan, mutta ainakin toistaseks huanoin tuloksin. Viimeks se oli tapansa mukaan koheltanu ja tippunu rantapenkereeltä järveen koko rääpäle ihan vahinkossa. Siitäs sai, mokomakin sukeltaja. Ei kannattais koko ajan kohkata ja syäksyillä päättömänä mihkä sattuu. Mutta semmosia ihme sukelluksia se kyllä tekee kotona pihallakin tämän tästä. Joku ruuvi sillä vissiin on vähä löysällä.

Yhrellä uimareissulla noi oli esitelly sille vähä kylääkin.

Näkipähän vähä muutakin maailmaa kun meillä täällä maalla on aika hiljasta.
Eilen illalla äippä ja toi pikku ihminen otti sen mukaan johonkin ratsastukseen kun sitä ei kuulemma voi viälä jättää yksin kotio. No eihän se täällä yksin olis ollu kun mää oon täällä, mutta onneks veivät sen mukanansa, eiväkkä jättäneet mun riasaks.
Ne oli äipän kanssa kattelleet hevosia.

 Ihan lähietäisyyreltä jopa.

Jollekkin ponille toi rääpäle oli kuulemma murissu, vaikka se on piänempi kun noi hevoset. Noi hevoset oli kai ollu vähä pelottavia. Ehkä se siks ei ollu uskaltanu puhua niille mitään.
Sit ne oli käyny kattoon siä kanojakin, mutta ne oli kai tylsiä otuksia.

Mutta tosi väsyttäviä noi kaikki elukat oli ollu kun pelkkä kattelu sai ton ihan väsyneeks.

Kotona se on opetellu lualakoiran taitoja.

Eikä mun oo kauheesti tarvinnu ees kertoo sille noita kaivamisen saloja.

Saas nährä, mitä se seuraavaks keksii?

Kaikesta riasasta hualimatta, mää koitan nauttia kesästä. Tosin mulle piisais vähä vähempiki helle.