4. Joulukuuta

 ... Kun painiin ne haastoi, niskasta raastoi tonttu innoissaan...

3. Joulukuuta

 ... Mä katson kauan ylös talvitaivaan hämärään. Ja toivon, että joulun tähden nään....

2. Joulukuuta

 ... Mökö kökö köntys, mökö kökö köntys, älä nuku siihen, älä nuku hei! Tule, tule juokse. Tule, tule juokse, punalakin luokse, hulivili vei!

1. Joulukuuta

...Mä toivon paljon lunta, mä toivon puhtaan maan. Oon nähnyt joulu-unta ja tiedän mitä tarvitaan...

Joululaulukalenteri

Se tulee sittenkin!!!
Nimittäin meitin uusi joululaulukalenteri. Äippä teki vähän laulu- ja kuvahommia ja löysi sittenkin tarpeeks uusia lauluja ja kuvia meitin kalenteria varten. Vähän tarttee viä uusia kuvia ottaa, mutta ohan tässä viä vähän aikaa. Toivottavasti sieltä löytyy suosikki laulu ja kuva kaikille. Enää kolme yötä ja eka luukku aukee.

Tässä kuitenkin piiitkästä aikaa tuare kuva meitistä. Ei oo paljo lumesta tiatoo ja oikeestaan noikin on suurimmaks osaks jo sulanu.

Tallella ollaan

Täällä plokissa onkin ny ollu hiljasta, mutta niin on kyllä meilläkin. Ei oikeestaan mitään uutta. Märkää, harmaata, kuraa, pimeetä, tylsää ja niin erelleen. Yhren hirven sentään sain käyrä jäljestään, mutta sekin oli niin lyhyt "keikka", että ei kerenny kunnolla ees huamaan kun oli jo tullu tuupatuks takas autoon. Eikä siitäkään oo kuvaa kun iskän puhelin temppuili, eikä suastunu ottaan kuvaa musta. Muutenkaan ei oo ny laittaa mitän tuareita kuvia kun äippä ei oo yhtään kuvaillu meittiä, eikä kyllä kukaan muukaan. Tosin ei noita kameroitakaan oo käytetty viime aikoina missään. Nää meitin immeiset on vissiin laiskistunu tai olisko sitten vaan sen verran kiireitä, ettei oo tullu  kuvanneeks mitään. Vaikka ei tua sateessa ja harmauressa kyllä kovin paljoo kuvattavaa kyllä ookkaan. No jospa se siitä taas elpyy sekin homma.
Joulua kohti mennään lujaa vauhtia ja ollaan äipän kanssa miätitty meitin joulukalenteria. Senkin aika alkais oleen kohta, mutta ei tua ulkona varsinkaan kovin jouluisia kuvia oteta. Äippä on semmostakin miättiny, että kun ne meitin pari ekaa joululaulukalenteria jäi sinne vanhaan plokiin, mistä hukku kuvat, että jos ne päivittäis osin uusiks ja laittais vanhoilla, jo käytetyillä lauluilla uusiks tänne. Tai jos ei laiteta kalenteria ollenkaan.
Se on kyllä vähän tylsä vaihtoehto, mutta jos ei toi äippä keksi mitään niin voi siinä pian niinkin käyrä. No toivotaan ny viälä, että se jotain keksii. Ja toi nappula kyllä ainakin jeesaa sitä jos mua ei huvita toimia mallina.
Ja jotta saaraan ees joku kuva tähänkin juttuun niin lainataanpas siältä viime vuatisesta kalenterista tähän ny heti yks kuva. Muuten paikkansa pitävä nykkin, mutta maa vaan on kurasen musta.

Syksystä

Erellisestä kerrasta onkin taas aikaa kun ollaan tänne kuulumisia laitettu, mutta kun ei mitään sen kummempia kuulumisia oo kerrottavana niin ehtiihän ne näin myähemminkin. Joten normi arkee tässä ollaan menty. Lenkkeilyä äipän kanssa, tarhassa juaksua ja tiätty aina mahtuu mukaan vähän kaivamishommiakin. Tässä välillä tuli jo talvikin, mutta onneks palattiin takas näihin syksy keleihin. Kyllä sitä lunta ehritään viä siätään monta kuukautta.
Tässä oli yhrellä lenkillä aikas miälenkiintosta kun välillä oli lunta ihan mahrottomasti ja sitten sitä ei ollu toisessa kohtaa ollenkaan.

Lumikuva jää ny uupuun kun tää ploki temppuilee, eikä suastu näyttään sitä kuvaa oikeinpäin. Väliin sitä lunta oli vaan ihan pikkusen. Mutta sitäkään kuvaa tää tyhmäks muuttunu ploki ei suastu näyttään oikein. 
Hirvijahrissakaan mua ei oo oikeestaan tarvittu. Pari kertaa oon vähä käyny jälkiä nuuskutteleen, mutta ei mua oikeesti oo kuiteskaan tarvittu. Yhren peuran sain sentään pimeestä mettästä käyrä ettimässä, mutta sekin oli ihan helppo ja piäni homma.
Ja mikä karmeinta, äippä kyni mut eilen kaljuks ja talvikin on tulossa. Se ei kans yhtään aattele. Ei oo muka kerinny aikasemmin. Joten mun karvanen erkkariluukki on sitte mennyttä. Mutta täytyy kyllä myäntää, että näytän mää näinkin komeelta. 

Annetaan tolle nappulallekin ny viä pikasesti puheenvuaro.
Nonni. Pääsimpäs määkin sentään jotain sanoon. Äippä sano, että houtiini oli taas vauhrissa kun vapauduin "vankilasta".

Tai itteasiassa tein sen kahresti! Meillä on tehty portaitten alle tommonen yksiö, missä mää yleensä syän kun ei me kuulemma voira syärä yhtä aikaa ton velipoijan kanssa. Mää oon muka joku ahmatti ja söisin senkin ruuat ja sitten tulis riitaa. No ei se haittaa. Tualla on ihan mukava herkutella omassa rauhassa. Aikani kuluks järsin monesti noita puisia "kaltereita" ja tässä sain taas syätyä yhren poikki. Iskä ei ehtiny heti korjaan sitä ja äippä teki jesarista siihen semmosen pikakorjauksen, niinku kuvasta näkyy. Seuraavana päivänä kuljin kuiteskin kaltereitten "läpi" ja pakenin posesta kesken velipoijan ruakailun. Äipällä meni hetkeks vähä systeemit sekas kun se huamas, että määkin olin paikalla, mutta siitä selvittiin kyllä ihan ilman konflikteja ja mut poistettiin paikalta ja toi etana näykki ruakansa loppuun. Noille jäi kyllä arvotukseks, että miten mää tualta poistuin kun kaikki näytti ihan ehjältä, mutta en kai mää ny kaikkia niille paljasta. Ei sitä tiä koska samaa temppua tarvitaan uusiks. 
Lopuks viä oikein paljon rakkaita synttärionnitteluita mun ekoille Kamunkorpisille kakaroilleni! 

Erkkarissa

Äippä pakkas meitit eilen aamulla kukonlaulun aikaan autoon ja lährettiin ajeleen etelä suamee kohti. Matkanpäänä oli Hyvinkää ja parsonnien oma erikoisnäyttely. Ei ollakkaan koskaan aikasemmin käyty noissa näyttelyissä, vaikka joka vuasi semmoseen olis ollu mahrollisuus, mutta ny kummää oon käyttöluakassa ja toi nappula valioluakassa niin äippä sano, että mennääs käymään ny eres kerran siälä erkkarissakin. Siälä oli kyllä ihan hurjasti parsonneja. Sen luettelon mukaan ilmottautuneita oli 201! Eli siis ihan hurjan paljo. Mun kanssa siinä käyttöluakassa oli 13 koiraa ja ton nappulan kanssa valioluakassa 15. Vähä oli mun luakassa epäreiluja kilpakumppaneita ku mukana oli semmosia multisamppioonejakin ja määkin oon vaan tämmönen näytelmiä viaroksuva karvapörriäinen, mutta mää olinkin porukan  ainoo JVA. Enkä mää kyllä huanoille hävinny muutenkaan kun mun sarjassa ollu Enso voitti koko kisan. Mutta ei se ihme oo ku se on voittanu koko maailmankin parsonnit. On se kiältämättä komee jätkä. Onnee vaan Enskalle!
Se Enska ommuuten mun Mimmi-tärin "pikkuveikan" iskä.
No jokatapauksessa mulla oli tuamarina semmonen tooosi mukava vanha setä enklannista asti kun Alan Small. Se kyllä ymmärsi munkin komeuren päälle. Jokkut siinä vinoili mun karvasesta ulkomuarosta, mutta se setä näki sen karvan alle ja tykkäs musta ERIn arvosesti. Ja olin itteasiassa kahreksan parhaan koiran joukossa. Äippä sano, että käytännössä pärjäsin paremmin kun toi nappula, vaikka se näissä näytelmissä on enemmän ravannukki. Vähänks äippä on musta ylpee. Tämmösiä se tuamari-setä musta kirjotutti:
Rough coated dog, good undercoat. Nice expression. Dark eye. Good neck. Spannable body. Ribs back. Nice quarters. Went with drive, a bit close behind. ERI
Ja tässä kuvia. Tässä pönötetään rivissä. Toi viimenen on muuten Enska.

Ja tässä mää oon pöyrällä.

Ja tässä liikkeellä.

Kaikesta hualimatta hauska päivä, vaikka näytelmiin jouruttiinkin. Ja koskaan ei saara tiätää olisinko mää voinu voittaa koko porukan jos mulla olis ollu parempi karva.
Toi nappula kertokoon omasta osuurestaan seuraavaks.

No justiinsa. Toi velipoika tossa jo kertokin, että erkkarissa käytiin ja nähtiin paljo tuttuja ja tuntemattomiakin koiruuksia ja omistajia. Vähä meinas alkaa homma tylsistyttään heti alkuunsa kun jouruin heti teljetyks mun yksiööni, enkä meinannu päästä pois siältä, kun toi velipoika oli esillä ensin, mutta koitti se munkin vuaro vihrosta viimein. Mulla oli ihan eri tuamari kun tolla velipojalla. Se oli ihan suamalainen Kimmo Mustonen. Mutta sekin tykkäs musta ja anto mulle ERIn. Tosin se anto meitille kaikille valioyksilöille saman arvosanan. Ei vissiin osannu päättää, että kuka meitistä olis ollu se komein. Mutta kyllä äippä vähä muutakin pelkäs. Se kaivo meinaan esiin mitan ja yleensä se ei oo tiänny hyvää.

En tosin ollu ainoo, jonka se mittas. Se nosti mut siinä pöyrälläkin ihan ilmaan. Ei kukaan oo koskaan ennen mua nostanu noin korkeelle tossa näyttelypöyrällä. Mutta ei se mua haitannu. Mulla ei oo korkeenpaikan kammoo.

Saimmää sentään ihan tavallisestikkin siinä seistä.

Ja tottakai lopuks tartti pönöttää siinä tuamarin eressä. Mutta sehän multa kyllä onnistuu.

Tämmönen oli mun arvostelu:
Turhan kookas, mutta näillä käsin mitattavissa oleva valiouros. Hyvä purenta. Hyvä pää, jossa oikea ilme. Hyvät silmät ja korvat. Turhan pysty ja suora olkavarsi. Hyvät takakulmaukset. Paksu nahka. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu hyvällä askeleella tehokkaasti. Miellyttävä luonne ja esiintyminen. ERI
Siinä se sitte oliki. Paitsi ettei ollukkaan. Viä ennenku lähettiin pois siältä niin jouruin piikille. Äippä rutisti mut kainaloonsa ja joku täti pisti neulan mun jalkaani. Onneks se ei paljoo sattunu. Se otti musta verta johonkin tutkimukseen. Toi velipoika ei joutunu siihen samaan kun siitä on kuulemma otettu samanlainen näyte jo joskus iät ja ajat sitten. Menee kuulemma hyvään tarkotukseen. No menköön, tän kerran. Äippäkin käy kerran luavuttaan verta aina välillä hyvään tarkotukseen niin kai mää voin tehrä samoin.
Eikä se ollu viä siinäkään. Oltin jo menossa autolle kun jouruttiin sukukokoukseen. Törmättiin meinaan tämmöseen:

Hyi olkoon! Sanon minä. Ja oi ihana! Sano äippä. Siinä oli kyllä jotain tuttua, mutta pakkohan sille oli haukkua.

Mutta se ryäkäle haukku mulle takas! Ja sittenhän mää sen tajusinkin, että sehän oli mun Mimi-tyttöni tenava Marlon. Siis ihan selvä vaarin poika.

Ei tullu semmosta kuvaa, missä oltasiin kolmistaan koko porukka, mutta tässä viä mää ja Marlon.

Ihan on äitensä näkönen poika.
Nii ja olihan siä näytelmissä Mimin veli Jekkukin. Mulle sitä ei näytetty, mutta tiän, että se oli siä. Jekku ei oikein ollu tuamarin kanssa samaa miältä kaikista asioista ja sai vaan H:n, mutta sai se melkein paremmankin arvosanan. Tässä viä iskän kuva Jekusta.

Kovin on samaa näköö meikäläisen kanssa. Kyllä saa iskä olla ylpee lapsistaan.
Meitin onkin ny tällä erää näytelmät tässä. Seuraavasta kerrasta ei oo tiatoo, mutta kaippa äippä ens vuanna ainakin mut johonkin viä. Näkee ny sitten.

Tuliainen

Kyllä mun on ihan pakko laittaa tänne plokiinkin kuva mun uudesta hianosta pokaalista, jonka sain tänään kun meillä kävi viaraita. On meinaan niin komee tuliainen, että pois alta.  Tuhannet kiitokset Annika!

Ja siinä on näin hiano laattaki.

Vähä toi viimenen kuva on epätarkka kun äippä ei millään meinannu saara siitä kunnollista kuvaa ja sit se kyllästy yrittään. Aina tuli heijastus jostain tai sitten ei tarkentunu kunnolla ja mitä millonkin. Mutta kyllä tosta ny näkee, että mitä siinä lukee. Viä pitääkin muuten ottaa kuva musta sen kanssa, mutta se saa jäärä huamiseen.

Nonni tässä mää ja pokaali.

Sammakkoprinssin höpinöitä

Taas on aika menny siivillä siitä kun viimeks ollaan tänne kuulumisista kirjotettu. Vaikka eipä meitin arkeen oikeen mitään erinkoista ja mainittemisen arvosta oo kuulunukkaan. Äippä ylensi mut sammakkoprinssiks kun tossa yks ilta pissalenkillä pistin poskeeni semmosen suurinpiirtein tän näkösen otuksen:

Sammakon. Ei ollu mikään kauheen hyvän makunen otus, mutta mitäs lähti pomppiin siinä mun nenän eressä. On noita sammakoita ollu tossa tiällä jatkuvasti, mutta en oo tullu maistaneeks. Tostakin mentiin ekaks ohitte, mutta takasin tullessa oli pakko maistaa. Äippä meinas saara hepulin, mutta mitäs se  mulle mahtaa? Syäty mikä syäty ja sillä selvä.  Ei se ees viittiny alkaa oksettaan mua kun sitä ällötti sevverran. Joskus kauan sitte tommosta jo maistoin ja sillon se koitti sinapilla ja sualalla mua oksettaa, tuloksetta. Yäks se ei silti päästäny mua kuistia pitemmälle ku se meinas, että jos oksennan sen yällä niin se ei halua alkaa siivota sammakonraatoo lattialta. Niinku mää ny ruakaa pois ykäisin. Höh. 
Mitään ihmeitä ei meille tosiaan kuulu. Ei olla päästy minnekkään, eikä mitään kivoja hommiakaan oo päästy touhuaan. Pelkkää touhuilua tarhassa ja äipän kanssa lenkkeilyä.
Yks päivä se kyllä kiros, että olis pitäny aatella kaks kertaa mihin meitit viä kun takas tultiin tän näkösenä:

Toi ylempi ny ei kerro oikein mitään, mutta tosta alemmasta näkee vähän paremmin, mistä homma kiikasti.

Varsinkin toi velipoika oli ihan täynnä jotain takiaisen piikkejä. Ainakin puali tuntia se tota velipoikaa nyppi, että se sai sen vähä piikittömämpään kuntoon. Mulla sattuu oleen parempi karva joten muhun ei tarttunu ihan niin paljoo.
Tässä viä pari kuvaa meitin lenkiltä. Käytiin katsastaan maisemia vähä korkeemmalta.

Jaa niin. Meinas unohtua mainita, että oonhan mää taas koittanu auttaa äippää tossa ikkunan pesussa, mutta jostain kumman syystä se ei oikein arvosta mun apuani siinä hommassa.