Erkkarissa

Äippä pakkas meitit eilen aamulla kukonlaulun aikaan autoon ja lährettiin ajeleen etelä suamee kohti. Matkanpäänä oli Hyvinkää ja parsonnien oma erikoisnäyttely. Ei ollakkaan koskaan aikasemmin käyty noissa näyttelyissä, vaikka joka vuasi semmoseen olis ollu mahrollisuus, mutta ny kummää oon käyttöluakassa ja toi nappula valioluakassa niin äippä sano, että mennääs käymään ny eres kerran siälä erkkarissakin. Siälä oli kyllä ihan hurjasti parsonneja. Sen luettelon mukaan ilmottautuneita oli 201! Eli siis ihan hurjan paljo. Mun kanssa siinä käyttöluakassa oli 13 koiraa ja ton nappulan kanssa valioluakassa 15. Vähä oli mun luakassa epäreiluja kilpakumppaneita ku mukana oli semmosia multisamppioonejakin ja määkin oon vaan tämmönen näytelmiä viaroksuva karvapörriäinen, mutta mää olinkin porukan  ainoo JVA. Enkä mää kyllä huanoille hävinny muutenkaan kun mun sarjassa ollu Enso voitti koko kisan. Mutta ei se ihme oo ku se on voittanu koko maailmankin parsonnit. On se kiältämättä komee jätkä. Onnee vaan Enskalle!
Se Enska ommuuten mun Mimmi-tärin "pikkuveikan" iskä.
No jokatapauksessa mulla oli tuamarina semmonen tooosi mukava vanha setä enklannista asti kun Alan Small. Se kyllä ymmärsi munkin komeuren päälle. Jokkut siinä vinoili mun karvasesta ulkomuarosta, mutta se setä näki sen karvan alle ja tykkäs musta ERIn arvosesti. Ja olin itteasiassa kahreksan parhaan koiran joukossa. Äippä sano, että käytännössä pärjäsin paremmin kun toi nappula, vaikka se näissä näytelmissä on enemmän ravannukki. Vähänks äippä on musta ylpee. Tämmösiä se tuamari-setä musta kirjotutti:
Rough coated dog, good undercoat. Nice expression. Dark eye. Good neck. Spannable body. Ribs back. Nice quarters. Went with drive, a bit close behind. ERI
Ja tässä kuvia. Tässä pönötetään rivissä. Toi viimenen on muuten Enska.

Ja tässä mää oon pöyrällä.

Ja tässä liikkeellä.

Kaikesta hualimatta hauska päivä, vaikka näytelmiin jouruttiinkin. Ja koskaan ei saara tiätää olisinko mää voinu voittaa koko porukan jos mulla olis ollu parempi karva.
Toi nappula kertokoon omasta osuurestaan seuraavaks.

No justiinsa. Toi velipoika tossa jo kertokin, että erkkarissa käytiin ja nähtiin paljo tuttuja ja tuntemattomiakin koiruuksia ja omistajia. Vähä meinas alkaa homma tylsistyttään heti alkuunsa kun jouruin heti teljetyks mun yksiööni, enkä meinannu päästä pois siältä, kun toi velipoika oli esillä ensin, mutta koitti se munkin vuaro vihrosta viimein. Mulla oli ihan eri tuamari kun tolla velipojalla. Se oli ihan suamalainen Kimmo Mustonen. Mutta sekin tykkäs musta ja anto mulle ERIn. Tosin se anto meitille kaikille valioyksilöille saman arvosanan. Ei vissiin osannu päättää, että kuka meitistä olis ollu se komein. Mutta kyllä äippä vähä muutakin pelkäs. Se kaivo meinaan esiin mitan ja yleensä se ei oo tiänny hyvää.

En tosin ollu ainoo, jonka se mittas. Se nosti mut siinä pöyrälläkin ihan ilmaan. Ei kukaan oo koskaan ennen mua nostanu noin korkeelle tossa näyttelypöyrällä. Mutta ei se mua haitannu. Mulla ei oo korkeenpaikan kammoo.

Saimmää sentään ihan tavallisestikkin siinä seistä.

Ja tottakai lopuks tartti pönöttää siinä tuamarin eressä. Mutta sehän multa kyllä onnistuu.

Tämmönen oli mun arvostelu:
Turhan kookas, mutta näillä käsin mitattavissa oleva valiouros. Hyvä purenta. Hyvä pää, jossa oikea ilme. Hyvät silmät ja korvat. Turhan pysty ja suora olkavarsi. Hyvät takakulmaukset. Paksu nahka. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu hyvällä askeleella tehokkaasti. Miellyttävä luonne ja esiintyminen. ERI
Siinä se sitte oliki. Paitsi ettei ollukkaan. Viä ennenku lähettiin pois siältä niin jouruin piikille. Äippä rutisti mut kainaloonsa ja joku täti pisti neulan mun jalkaani. Onneks se ei paljoo sattunu. Se otti musta verta johonkin tutkimukseen. Toi velipoika ei joutunu siihen samaan kun siitä on kuulemma otettu samanlainen näyte jo joskus iät ja ajat sitten. Menee kuulemma hyvään tarkotukseen. No menköön, tän kerran. Äippäkin käy kerran luavuttaan verta aina välillä hyvään tarkotukseen niin kai mää voin tehrä samoin.
Eikä se ollu viä siinäkään. Oltin jo menossa autolle kun jouruttiin sukukokoukseen. Törmättiin meinaan tämmöseen:

Hyi olkoon! Sanon minä. Ja oi ihana! Sano äippä. Siinä oli kyllä jotain tuttua, mutta pakkohan sille oli haukkua.

Mutta se ryäkäle haukku mulle takas! Ja sittenhän mää sen tajusinkin, että sehän oli mun Mimi-tyttöni tenava Marlon. Siis ihan selvä vaarin poika.

Ei tullu semmosta kuvaa, missä oltasiin kolmistaan koko porukka, mutta tässä viä mää ja Marlon.

Ihan on äitensä näkönen poika.
Nii ja olihan siä näytelmissä Mimin veli Jekkukin. Mulle sitä ei näytetty, mutta tiän, että se oli siä. Jekku ei oikein ollu tuamarin kanssa samaa miältä kaikista asioista ja sai vaan H:n, mutta sai se melkein paremmankin arvosanan. Tässä viä iskän kuva Jekusta.

Kovin on samaa näköö meikäläisen kanssa. Kyllä saa iskä olla ylpee lapsistaan.
Meitin onkin ny tällä erää näytelmät tässä. Seuraavasta kerrasta ei oo tiatoo, mutta kaippa äippä ens vuanna ainakin mut johonkin viä. Näkee ny sitten.