Kuntosalilla

Jaahas. Ny onkin kuulkaas semmoset päivitykset tulossa, että ei ookkaan viä ikinä ollu moista. Äippä vei meitit eilen kasvattiäippä-Eijan järjestämään Kamunkorven kasvattipäivään. No ei siinä mitään uutta, onhan me niissä käyty ennenkin ja ne on aina kivoja tilaisuuksia nährä paljon tuttuja ja sukulaisia samalla kertaa. Mutta ny olikin ihan uus ja erilainen paikka missä rehvattiin. Nimittäin me jouruttiin kuntosalille!  En tiä luuleeko se kasvatti-äippä että me ollaan niin huanossa kunnossa, että kunnon kohennus olis paikallaan vai mistä moinen, mutta kyllä siä kuulkaas ihan hauskaa oli. Uskokaa tai älkää.
Semmonen koirakuntosali löytyy Vesilahresta, ei ny niin kauheen kaukana täältäkään. Ja tässä päivän kuntoilunsatoa kuvien kera. 
Pete oli sitä mieltä, että viis noista vempeleistä, tää lattia haisee paljon miälenkiintosemmalle. 

Puomin päällä kävelyllä Teuvo.

Ja Oskari, joka malttoi pysähtyä poseerattavaks.

Sitten vähän vaikeempi juttu, tommonen tikapuitten näkönen puomi. Teuvon tyylinäyte.

Ja Oskari samassa puuhassa.

Sit siä oli luala. Se oli semmonen tosi iso lualasto, johonka mahtu tommoset vähä reilummankin kokoset tyypit tosi hyvin. Ainoo huano puali siinä oli vaan se, että se oli tyhjä, eikä siä ees haissu ketulle tai millekkään muulle kivalle otukselle. Mutta siä oli sitten monenlaisia tyylejä suarittaa sitä lualaa.  Tässä ainoo, joka teki ihan täyrellisen lualaston kiarroksen ja syäksyy nyt vauhrilla ulos eli Luna. Kuva ei oo kaksinen, mutta kertoo kaiken oleellisen. 

Tässä Teuvo tulossa pois.

Ja täällä vilkkuu Oskarin silmät.

Toisilla tuli siä tosi kuuma. Tässä Nemo, jolta meinaa kiäli pudota lualaan. 

Ja tässä ehrottomasti paras suaritus kaikista, Mauno. 

Jonka tuli raasu niin kuuma, että lopulta siinä kävi näin: 

Ihan on isänsä poika, vaikka iskä ei tällä kertaa samaa temppua tehnykkään.
Kaiken muun lisäks siä oli pallomeri. Eli tässä tapauksessa semmonen laatikko, missä oli karmeen paljon palloja ja siältä pallojen seasta piti ettiä nameja. Se oli aluks vähä pelottava paikka monenkin miälestä, mutta kyllä ne namit lopulta vei voiton. Kaikkein innokkain kroolaaja taisi olla Luna, vaikka poikansa Nuga ei kyllä jäänyt yhtään huanommaks. Nuga oli muuten ainoo, joka innostui varastamaan sieltä palloja. 

Tässä meitin tyylinäytteet. Ekaks mää koitan tollain ihan varovasti laskeutua sinne.

Ja sitten Oskari. Se tykkäs tosta jutusta kyllä paljon enemmän kun mää, mutta siinä liänee syynä sen ahne luanne. 

Sit siä oli semmosia älypelejä, joita sai pelata. Tässä Ukon tylinäyte.

Ja tommosia hassuja piikkimattoja, joitten päällä voi esimerkiks seistä. Tässä Riemun tyylipuhras suoritus.

Että semmonen paikka. Kivaa oli vekottimia kokeilla ja tuttuja tavata. Iso kiitos Eijalle kun mahrollisti meitille tämmösenkin lystin. Ei äippä meittiä yksin tommoseen olis ees osannu viärä.
Ja lopuks viä yks ihan huippu uutinen. Yks ton Oskarin pennuista, Mahottoman Tehokas Tara oli viikonloppuna näyttelymatkalla Ruattissa. Ja sillä oli siältä kotiin tuamisina ruattin valiotitteli! Ihan huikeeta. Paljon onnea Tara! 

Minilomalla

Me käytiin tässä hetki sitten semmosella minilomalla ihan uuressa suunnassa eli irässä. Ny me ollaankin sitte kiärretty tää suami ihan ympäri ämpäri ja erestakasin vähä jokapualella. On käyty päälaella, käsivarressa, etelässä, rannikolla ja ny sitten tua irässä. Noi meitin ihmiset on käyny siä aikasemminkin, mutta meille se suunta oli ihan eka kerta ja niilläkin on monta vuatta väliä siitä kun ovat viimeks mökkeilleet siä. Samalla kun siä ajeltiin niin ettittiin muutamia keokätköjä. Siä oli paljo kaikenlaisia sotapaikkoja ja muistomerkkejä, joittenka tykönä niitä monesti oli. Yks pysährys oli tämmösessä tykkikohrassa, jossa meitistäkin yritettiin ottaa kuvaa, mutta ei se ihan onnistunu äipän toivomalla tavalla. 

Toi nappula olis vaan koko ajan menny tonne tykin alle varjoon ja mua taas kiinnosti kaikki muut jutut. 
Käytiin semmosessakin paikassa kun Hattuvaara. Ei siä kyllä kovin vaaralliselta vaikuttanu. Ainoo hattu, joka nähtiin oli tommonen ja sekin pysy visusti paikoillaan:

Enossa käytiin ettiin kans pari kätköö ja samalla piipahrettiin semmosessa paikassa kun Alavan rantatuvat. Noi meitin ihmiset on semmosessa paikassa ollu aikasemmin monena vuatena mökkeilemässä. Hiano paikka ja mukavia ihmisiä. Oltiin sen paikan omistajaserän puheilla vähän aikaa ja noi päivitti kuulumisia. Siä oli pihalla tämmösiä:

Noi on kuulemma ihan piäniä, mutta siä on semmosia isojakin lehmiä, mutta niitä me ei ny nähty. Noi meitin ihmiset tykkää noitten lehmien mairosta ja varsinkin tommosena tuareena. Toi nappula jua kans maitoo jos sille sitä tarjotaan, mutta mää en niin välitä siitä.
Siä rantatuvillakin oli tosiaan yks kätkö. Semmonen muistomerkki järven rannassa, mihinkä oli joskus sota-aikana puronnu lentokone. Ei sitä konetta siä enää ollu, mutta muistolaatta kumminkin.

Se Alavan setä kerto, että siä oli just pari viikkoo aikasemmin käyny ekaa kertaa joku täti, jonka iskä oli ollu siinä puronneessa lentokoneessa ja selvinny siitä. Neljästä miähestä kaks oli selvinny henkissä.
Ne on ollu aikamoisia miähiä täällä suamessa sillon soran aikaan. Semmosissa varusteissa ja semmosilla vehkeillä pärjäsivät niin hyvin mahrotonta vastusta vastaan. Me ollaan kyllä isänmaallisia koiria ja arvostetaan niitä tosi paljo.
Kelit oli niin kuumia, että aina tilanteen salliessa oli pakko käyrä juamassa ja ton nappulan tiätty kahlailemassakin. Mutta uimaan sekään ei vapaaehtosesti mee. Tässä siä Alavalla.

Tässä ollaan Karvion kanavalla ja siäkin sen tartti päästä juamaan, vaikka noi penkat olikin aikas hankalia tämmösille vähä piänemmille.

Äippä sano, että toi nappula olis hyvä kaveri jossain Saharassa. Se kuulemma löytää vettä vaikka aavikolta.
Eikä näin kuumilla keleillä mitään ihmeitä sitte ookkaan tehty. Ihan vaan otettu rennosti.

Mutta tarvittaessa vahtitoimintakin pelaa. 

Meillä asuu muuten nykyään pappa. Ton nappulan yks laps, Kamunkorven Marsipaani-Miisu elikkäs Mimi oli käyny miähissä ja ny sillä on neljä piäntä poikaa. Niitä voi ihailla täällä.
Elikkäs toi nappula on ny sitte pappa, vaari, ukki tai mitä tahansa.  Ei siitä kyllä uskois. Se on ihan kakara ittekkin, eikä osaa torellakaan käyttäytyä niinku tommosen vanhuksen pitäs. 

Oskari Possulainen 5 vee

Paljon onnee mulle!   Ja mun systerille ja velipoijille kans!   Me ollaan tänään jo viis vuatta. Ei uskois, sanoo äippä. Mutta kyllä se on ihan totta. Kakkua en oo viä saanu, mutta tämmösen komeen kokosen patukan kyllä.

Tosin se loppu jo. Olis saanu olla paljo isompi. 
Onneks äippä lupas, että saan viä myähemmin tänään synttärikakkua.
Kakkuja on muutenki tänä kesänä syäty. Ekaks ton velipoijan valioitumiskakkua, sitten mun valioitumiskakkua ja nyt viälä mun synttärikakkua. Äippä on ollu laiskana kameran kanssa, eikä meitistä oo paljookaan uusia kuvia. Tässä kuvat meitin valiopalkinnoista (suuret kiitokset vielä niistä, ovat vielä ehjiä  ).

Ja tässä nährään sekin ihme, kun toi velipoika makoilee meitin tähstystornissa. Sitä ei meinaan oo ennen nähty. Alkaa vissiin oleen jo sevverran vanha, että alkaa maa vetään pualeensa sitäkin.   Tosin nenä taivaita kohti kertoo vissiin siitä, että jokkut hyvät hajut on nenään jostain päin tullu. 

Mukavaa loppukesää kaikille! Ihan kohta se sitte loppuuki. Enää kuulemma ens viikko ja sitte alkaa koulut ja semmyätä syksy. Mutta syksy onkin kivaa aikaa kun ei oo liian kuuma ja päästään taas enempi mettälle, millon missäkin tarkotuksessa.