Pystykorvapäivillä

Tällä kertaa me matkustettiin ton rääpäleen takia koko viikonlopuks Oulun Nallikarille. Siällä oli  pystykorvapäivät suomenpystykorville ja noille tommosille pohjanpystykorville. Kyllä siä sitten riittikin noita haukkuvia kippurahäntiä, vaikka kuinka paljon. Ihan sama minnekkä katto niin aina oli joku pystykorvanen vastassa. Kauheeta komennusta tartti munkin pitää koko ajan, että olis saanu ne hiljaseks, mutta se oli kyllä ihan toivoton yritys. Onneks mun ei tarvinnu koko aikaa niitä kattella vaan sain välillä huilia autolla.
Sunnuntaina äippä oli puhellu jonkun vanhemman pariskunnan kanssa siällä ja se setä oli sanonu, että täyty oikein tulla kattoon, että mitä täällä tapahtuu kun kuulu kahren kilometrin päähän niille kotio kauhee haukkuminen erellisenä iltana.😎
Mennessä mentiin taas sen haisevan alueen lävitte.

Toi rääpälekkin haisto menomatkalla jotain, mutta takasin tullessa se oli niin väsyny, että ei se tiänny enää mistään mitään.

Lauantaina noi kävi ton rääpäleen kanssa jossain riistarasteilla. Siällä oli piilotettuna metto, näätä ja karhu. Ne piti ensin löytää ja tiätysti sitten mialuusti viälä haukkuakin niille.
Näätä oli tolle rääpäleelle jo viime talvelta tuttu juttu, joten sen se seuras ja haukku ihan hyvin.

Metton ääntä se pysähty ensin kuunteleen ja löysi sen sitten puusta ja haukku sillekkin niin kun sen pitäskin.

Karhukin löyty hyvin, mutta rääpäle huamas hetken haukkumisen jälkeen, että se ei ollukkaan oikee karhu vaan puskasta löytykin joku miäs, joka sitä karhua liikutteli niin se alkokin komentaan sitä miästä, että lopettas tommosen pelleilyn.
Tossa kuvassa se on just huamannu, että se karhu onkin vaan huijausta.

Siällä oli paikalla semmonen kone-karhukin, mitä määkin kävin kattoon kymmenen vuatta sitten ja erelleen äippä on sitä miältä niin kun se sillon totes, että se on ihan huijausta koko juttu. Viksut koirat, niin kun mää, ei mee tommoseen ansaan, että alkais tommosta haukkuun. No tosin noi pystykorvaset tuntuu haukkuvan kaikkee, mikä liikkuu, mutta ei nekään, mitä äippä ja iskä katteli, haukkunu sitä karhua sillain, että ne oikeesti olis uskonu, että se on elävä. Ne ny vaan tuntuu haukkuvan haukkumisen ilosta kaikkee, mikä liikkuu. ;)

Yhtenä "lajina" siällä oli nopein pystiskisa. Noi meinas, että toi rääpäle vois olla aika hyvä siinä lajissa, mutta toisin kävi. Se jäi äipän kanssa lähtöviivalle ja iskä meni erellä maalia kohti. Sitten kun se sai lähtöluvan niin se ei lähtenykkään iskän perässä maaliin vaan keksikin alkaa ihan omiin hommiin! Se hortoili ensin siksakkia kuinka sattuu, palas takasin lähtöön ja vasta sitten kun äippä lähti juakseen sen kanssa niin sekin lähti kohti maalia. Mutta saipahan yleisö vähän muutakin seurattavaa kun suaraviivasia spurtteja. :)
Onneks se ei ollu ihan ainoo oman tiänsä kulkija, ettei tarttenu hävetä ihan niin paljoo sitä.
Tässä ne orottelee sen vuaroo kun muuta kuvaa siitä tilanteesta ei oo.

Arpajaisista noi sai aika osuvan palkinnon. Tommosen avainnauhan kunnon tekstillä. :)

Juuri noinhan se menee.
Väliin me käytiin kattelemassa vähä maisemia. Siällä oli tommonen näköala majakka, mistä näki aika pitkälle.

Takasin tullessa katteltiin maisemia ihan muuten vaan. Hiano uimarantakin olis ollu noille immeisille, mutta kukaan ei menny uimaan. Aika vilponen keli ja kova tuuli tais haitata niitä.

Sunnuntaina siällä oli viälä mätsäri noille pystykorvasille. Toi rääpäle löysi orotellessa vihrosta viimein ittellensä sopivan leikkikaverin. Pikkusen nuaremman Halti-tytön. Muut koirat, ihmiset ja narut vaan vähän haittas niitten leikkejä, mutta eres hetken se sai painia kaltasensa kanssa.

Mätsäri ittessänsä ei menny mitenkään ihmeesti. Se voitti kyllä parinsa ja sai punasen nauhan, mutta punasten kehästä ei sitten enää tullu sijotusta. Sen meni pasmat sekasin kun erellä menevä alko rähjään sille, eikä se sitten osannu enää kulkee nätisti niin se homma oli siinä. Tsemppari palkinnon se kuitenkin sai. Laatikollisen äipän inhoomia hajukynttilöitä ;)
Siitä äippä oli kuitenkin miälissään, että se sai mittakeppi harjotusta ja se meni hyvin. Kahdesti.

Miälenkiinnolla orotellaan, että minnekkä sitä seuraavaks suunnataan.