Eräkoira

Äippä ja iskä ilmotti mut tässä taannoin mukaan semmoseen kilpailuun, jossa valittiin parsonrusellinterrierien ehdokas Riihimäen erämessujen vuoden eräkoira- kilpailuun. Ja mää tulin valituks!!
Aika huikeeta! Vaikka toisaalta mikäs ihme se ny oikeestaan eres on? Mää jos kuka oon oikee eräkoira. Multa sujuu ihan melkein laji kun laji mitä noihin mettähommiin tulee. Enemmänkin voisin niitä hommia tehrä kun vaan iskä kerkeis mua viämään. Tässä muutama toristuskuva mun hommista.
Jäljestyshommissahan mää oon ihan proo. Noissa mejä-kokeissa ei aina oo huvittanu niitä "valejälkiä" seurata kun oikeitakin olis ollu tarjolla, mutta on niitäkin kuitenkin tullu sen jva-tittelin arvosta mentyä. Ihan iskän ja äipän miäliks.
Sen sijaan jokaikinen kerta kun ollaan oltu mettässä ihan oikeissa töissä niin aina on haavakko tai raato löytyny jos se on ollu löydettävissä. Jokusia kertoja on semmosiakin elukoita jäljitetty, joita ei oo tavotettu, mutta se on johtunu ainoostaan siitä, että ne ei oo loukkaantunu esim. kolarissa niin pahoin, etteivätkö olis selviytyny luannossa itte. Mutta nekin on tosiaan saatu selville, että niitten matka on jatkunu hyväkuntoisena. Ja sehän kuuluu myäskin osana noihin jäljityshommiin.

Lualiltakin on aina tullu saalista jos vaan asukit on ollu kotosalla.

Ja onhan mulla noista keinolualahommistakin kokemusta sen valiotittelin verran.

Jostain syystä mun linnustusreissuista ei oo tullu kuvia, mutta tualta ojan lairaltakin on tullu tirppoja etsiskeltyä.
Eikä unohtaa sovi mun helpointa harrastustakaan. Myyrästystä. Tai hiirestystä, ihan kuinkapäin vaan. Emmää niitä erottele, kaikki menee. Tää tuli saaliiks poikkeuksellisesti sisältä.

Äippä on ton poistamisesta mulle ikuisesti kiitollinen.

Ny vaan kuulkaa peukut ja varpaat ja tassut pystyyn, että erämessujen virallinen raati tekis viisaan päätöksen ja valittis mut ihan koko kisan voittoon.