Reissussa

Heti tähän alkuun vähän hehkutusta. Mun rakas poikani Aapo on saanu viimesen sertin ja siitä on tullu Suomen muotovalio! Hirmusti onnee viä tätäkin kautta pojalle!

Ja sitten muihin kuulumisiin.

Me on taas käyty lomareissussa meitin mökkiautolla. Onneks tässä nykysessä autossa on hirmu hyvä ilmastointi, koska muuten me olis varmaan kaikki läkährytty kualiaiks heti alkuunsa. Ekat pari päivää lämpötila huiteli melkein kolmessakymmenessä ja se on kyllä ihan liikaa, mutta autossa oli mukavan vilposta olla. 

Tällä kertaa me ajettiinkin ekaks vaan ihan piäni pätkä illalla ja mentiin nukkuun. Mutta aamulla kun lährettiin liikkeelle niin melkein heti ajettiinkin tämmösen ison paatin viäreen.

Ja hetken päästä ajettiin sen sisään.

Aikamoinen alus. Monenlaisilla "veneillä" määkin oon aikasemmin ajellu, mutta viälä koskaan en oo tommosessa noin isossa laivassa ollu. Meillä oli siällä ihan oma piäni huane, missä viätettiin se laivapäivä. Äippä oli halunnu ottaa meille semmosen huaneen, missä oli ikkuna, mutta se oli niin korkeella, että eihän me siältä pystytty omatoimisesti katteleen.

Pääasiassa sitten vaan huilailtiin.

Meittiä kun ei saanu viärä siällä laivalla mihinkään muualle kun siihen meitin huaneen lähellä olevalle kannelle ja siällä oli ihan tylsää.

Tossa oikeella on tommonen "laatikko", missä olis pitäny käyrä tarpeillaan, mutta määhän en semmoseen suastu meneen. Yäk kuinka epähykieenistä. Ja sitäpaitti siällä oli niin isoja kiviäkin, että ei kiitos mulle. Mää pissin mialuummin suaraan kaiteen yli.  Tolle rääpäleelle se kyllä kelpas, mutta se ny ei muutenkaan ymmärrä mistään mitään. Vaikka ei sen pualeen, yli lairan silläkin tuli, vaikka se tua laatikossa kävikin. 

Äänieristeet siä huaneessa olis voinu olla paremmat. Varsinkin aluks oli kauhee möykkä kun matkassa oli, äänistä päätellen, monta muutakin koiraa. Yks kun kerto olinpaikkansa niin muut halus kans kertoo, että missä ne on. Mää en viittiny alun jälkeen enää osallistua siihen mökään, mutta toi rääpäle kyllä otti osaa munkin pualesta niihin "keskusteluihin". Äippä oli välillä sille tosi pahalla päällä kun ei se meinannu olla ollenkaan hiljaa. Mutta väsähti sekin loppujen lopuks ja suht mukavasti meni loppu matka.

Kun päästiin pois siältä laivasta niin olikin vaihrettu maata ja oltiinkin ruattissa. Meille se ruatti oli vaan semmonen läpiajomaa kun mentiin sen poikki Norjaan. Jälleen kerran. Mutta ny alotettiin vähän alempaa siihen tutustuminen.
Siällä alempana oli hiukan toisenlaiset maisemat, mihinkä me ollaan Norjassa aikasemmin törmätty. Ennen siällä on ollu vaan poroja ja lampaita, mutta ny olikin tosi paljon lehmiä jokapualella. Ja ihan semmosia peltoja ja mettiä kun täällä meillä kotonakin. No olihan siällä niitä vuaria enemmän kun meillä, mutta kuitenkin enemmän saman tyylistä.

Mää hoirin äipän kanssa taas ton kartan lukemisen ja iskän opastamisen.

Mutta välillä tartti vähän huiliakin.

Onneks meillä on mukavat sohvat.
Yks yö nukuttiin tommosen piänen mettälammen rannalla.

Ton nappulan tartti päästä kahlaan sinne, mutta uimaan se ei viäläkään uskaltanu mennä.

Siällä ylempänä Norjassa ne maisemat on kyllä ihan erilaisia kun täällä.

Kaikenlaisia siltoja pitkin käytiin kävelemässä.

Tai sitten ei. Yks ilta me käytiin ekaks äipän kanssa kaksin tommosen riippusillan tykönä.

Lähettiin meneen toiselle pualelle, mutta alun jälkeen totesin äipälle, että ny kyllä riitti. Pitemmälle en tuu. Se alko heiluun niin mahrottomasti, että alko oikeesti meikäläistäkin hirvittään. Äippä halus kuitenkin, että mennään eteenpäin ja se nappas mut kainaloonsa. Vähän matkaa se uskalsi mennä, mutta sitten sitäkin alko pelottaan niin paljo, että palattiin suasilla takas.
Illalla se kävi sitten uusiks siä iskän ja isomman "pikku ihmisen" kanssa ja sillon se uskalsi mennä toiselle pualelle ja ottaa matkalla kuvankin siältä.

Iskä oli menny sinne ekaks, mutta sekin oli palannu aluks takasin kun se heilu niin paljon. Mutta sitten kun toi "pikku ihminen" ja äippä oli menny sen päästä päähän niin iskäkin rohkas miälensä ja meni sen sitten kanssa. Ei uskaltanu jäärä huanommaks kun muut. Onneks mun ei tarvinnu mennä sinne enää ja tota rääpälettä ei viäty sinne ollenkaan.
Sillä välin kun me äipän kanssa seikkailtiin tualla niin iskä oli käyny rääpäleen kanssa kattomassa tommosta "ojaa" toisessa kohdassa.

Vähissä oli vesi noissakin joissa kun mekin pästiin sinne uoman pohjalle käveleen.

Äipälle olis pitäny poseerata siällä.

Mua ei huvittanu ja toi rääpäle huamas jonkun linnun ja alko rähjään sille.

Tua Norjassa on hirveesti kaikenlaisia tunneleita autoja varten. Mekin mentiin taas vaikka kuinka monesta. Nyt oli kaikista pisin tunneli ikinä meille, muistaakseni jotain yli 12 kilometriä.

Aina välillä pysähreltiin ihaileen maisemia tai pitään ruakataukoo.

Ja joka kerta kun pysähryttiin ja toi rääpäle pääsi pois autosta niin aina sen tartti ilmottaa, että me ollaan tultu paikalle.

Siä Norjassakin me mentiin laivalla. Ihan semmonen lyhyt matka ja piänellä laivalla, mutta kuitenkin.

 Siällä oltiin vähän niinku sillit sualassa muitten autojen kanssa.

Siällä ei koirat saanu tulla autosta pihalle ollenkaan.

Senpätakia se laivamatka kannatti käyttää hyäryks.

Tai toiset käytti ja toiset ei.

Takasinpäin tullessa pysähryttiin taas Kilpisjärvellä. Toi piänempi "pikku ihminen" ilmotti, että se ei sitten taas kiipee Saana-tunturille vaan haluaa kävellä Tsahkaljärvelle. Äippä ja mää lährettiin sitten sen kanssa käveleen Saanan rinnettä Tsahkalille ja iskä lähti ton rääpäleen ja isomman "pikku ihmisen" kanssa kiipeen Saanan päälle.

Meillä oli matkan varrella välillä pitkospuitakin märemmissä paikoissa.

Perillä pirettiin piäni evästauko, että jaksettiin kävellä takas autolle. Onneks äippä oli varannu mullekin omat eväät. Ne maistu kyllä tosi hyvälle.

Reilut 12 kilometriä tuli meijän reissulle mittaa ja äippä kehu, kuinka hyvin määkin jaksoin koko matkan. No hei haloo, miksen olis jaksanu? Vaikka mulle tota ikää ny onkin jo vähä kertyny niin oon silti hyvässä kunnossa.

Saanalle meni ennen osan matkaa portaat. Nyt ne oli purettu ja uusia rakennettin vähän eri kohtaan.

Onneks mun ei tarttenu kiivetä sinne Saanalle. Siä olis saanu hävetä silmät päästään ton rääpäleen takia, kun sen tarvii tämän tästä ilmottaa olinpaikkansa kaikille.

No pari kertaa se oli haukkunu ihan asiaakin kun se oli nähny riakon ja poron, mutta muuten olis voinu olla hiljaa.
Ei siitä mihinkään pääse, että siältä huipulta on tosi hianot maisemat.

Tän näköset oli uusien portaitten alut.

Oli meillä taas kiva reissu. Uusia maisemia, vanhoja maisemia, uusia paikkoja, ihmisiä ja kokemuksia. Koskahan lähretään seuraavalle reissulle, jonnekinpäin?

Pystykorvapäivillä

Tällä kertaa me matkustettiin ton rääpäleen takia koko viikonlopuks Oulun Nallikarille. Siällä oli  pystykorvapäivät suomenpystykorville ja noille tommosille pohjanpystykorville. Kyllä siä sitten riittikin noita haukkuvia kippurahäntiä, vaikka kuinka paljon. Ihan sama minnekkä katto niin aina oli joku pystykorvanen vastassa. Kauheeta komennusta tartti munkin pitää koko ajan, että olis saanu ne hiljaseks, mutta se oli kyllä ihan toivoton yritys. Onneks mun ei tarvinnu koko aikaa niitä kattella vaan sain välillä huilia autolla.
Sunnuntaina äippä oli puhellu jonkun vanhemman pariskunnan kanssa siällä ja se setä oli sanonu, että täyty oikein tulla kattoon, että mitä täällä tapahtuu kun kuulu kahren kilometrin päähän niille kotio kauhee haukkuminen erellisenä iltana.😎
Mennessä mentiin taas sen haisevan alueen lävitte.

Toi rääpälekkin haisto menomatkalla jotain, mutta takasin tullessa se oli niin väsyny, että ei se tiänny enää mistään mitään.

Lauantaina noi kävi ton rääpäleen kanssa jossain riistarasteilla. Siällä oli piilotettuna metto, näätä ja karhu. Ne piti ensin löytää ja tiätysti sitten mialuusti viälä haukkuakin niille.
Näätä oli tolle rääpäleelle jo viime talvelta tuttu juttu, joten sen se seuras ja haukku ihan hyvin.

Metton ääntä se pysähty ensin kuunteleen ja löysi sen sitten puusta ja haukku sillekkin niin kun sen pitäskin.

Karhukin löyty hyvin, mutta rääpäle huamas hetken haukkumisen jälkeen, että se ei ollukkaan oikee karhu vaan puskasta löytykin joku miäs, joka sitä karhua liikutteli niin se alkokin komentaan sitä miästä, että lopettas tommosen pelleilyn.
Tossa kuvassa se on just huamannu, että se karhu onkin vaan huijausta.

Siällä oli paikalla semmonen kone-karhukin, mitä määkin kävin kattoon kymmenen vuatta sitten ja erelleen äippä on sitä miältä niin kun se sillon totes, että se on ihan huijausta koko juttu. Viksut koirat, niin kun mää, ei mee tommoseen ansaan, että alkais tommosta haukkuun. No tosin noi pystykorvaset tuntuu haukkuvan kaikkee, mikä liikkuu, mutta ei nekään, mitä äippä ja iskä katteli, haukkunu sitä karhua sillain, että ne oikeesti olis uskonu, että se on elävä. Ne ny vaan tuntuu haukkuvan haukkumisen ilosta kaikkee, mikä liikkuu. ;)

Yhtenä "lajina" siällä oli nopein pystiskisa. Noi meinas, että toi rääpäle vois olla aika hyvä siinä lajissa, mutta toisin kävi. Se jäi äipän kanssa lähtöviivalle ja iskä meni erellä maalia kohti. Sitten kun se sai lähtöluvan niin se ei lähtenykkään iskän perässä maaliin vaan keksikin alkaa ihan omiin hommiin! Se hortoili ensin siksakkia kuinka sattuu, palas takasin lähtöön ja vasta sitten kun äippä lähti juakseen sen kanssa niin sekin lähti kohti maalia. Mutta saipahan yleisö vähän muutakin seurattavaa kun suaraviivasia spurtteja. :)
Onneks se ei ollu ihan ainoo oman tiänsä kulkija, ettei tarttenu hävetä ihan niin paljoo sitä.
Tässä ne orottelee sen vuaroo kun muuta kuvaa siitä tilanteesta ei oo.

Arpajaisista noi sai aika osuvan palkinnon. Tommosen avainnauhan kunnon tekstillä. :)

Juuri noinhan se menee.
Väliin me käytiin kattelemassa vähä maisemia. Siällä oli tommonen näköala majakka, mistä näki aika pitkälle.

Takasin tullessa katteltiin maisemia ihan muuten vaan. Hiano uimarantakin olis ollu noille immeisille, mutta kukaan ei menny uimaan. Aika vilponen keli ja kova tuuli tais haitata niitä.

Sunnuntaina siällä oli viälä mätsäri noille pystykorvasille. Toi rääpäle löysi orotellessa vihrosta viimein ittellensä sopivan leikkikaverin. Pikkusen nuaremman Halti-tytön. Muut koirat, ihmiset ja narut vaan vähän haittas niitten leikkejä, mutta eres hetken se sai painia kaltasensa kanssa.

Mätsäri ittessänsä ei menny mitenkään ihmeesti. Se voitti kyllä parinsa ja sai punasen nauhan, mutta punasten kehästä ei sitten enää tullu sijotusta. Sen meni pasmat sekasin kun erellä menevä alko rähjään sille, eikä se sitten osannu enää kulkee nätisti niin se homma oli siinä. Tsemppari palkinnon se kuitenkin sai. Laatikollisen äipän inhoomia hajukynttilöitä ;)
Siitä äippä oli kuitenkin miälissään, että se sai mittakeppi harjotusta ja se meni hyvin. Kahdesti.

Miälenkiinnolla orotellaan, että minnekkä sitä seuraavaks suunnataan.