perjantai 13. heinäkuuta 2018

Rääpäle asiaa

Ei toi ipana oo hävinny meiltä mihinkään, vaikka mää kyllä välillä toivosin niin. Täällä se erelleen riakkuu mun riasana ja harmina. Ja erelleen se leikkii mun leluilla.
Mutta määpäs veinkin sen lelun.
Enkä anna takasin. Vaikka kuinka kiukuttelis.
Toi sen kiukkuaminen ja haukkuminen on alkanu muistuttaan etäisesti tilannetta, missä mää oon ollu ennenkin.
Mun annettiin ymmärtää, että ton rääpäleen pitäs olla semmonen, että se ei paljo hauku, mutta toi on vissiin poikkeus. Mullekin tulee rähjään ihan ilman syytä. Ja sitten näyttää niin viatonta naamaa että.
Kaiken mahrollisen se meinaa syärä.


Äippä on välillä antanu sille tommosia tötsiä, missä on nami sisällä, mutta ei se meinaa oikein sitä tajuta, että se vaan revitään auki ja syärään nami pois. Se mussuttais ton tötsän. Pöljä.
Muutaman kerran noi on käyttäny sitä rannallakin, jos se vaikka oppis uimaan, mutta ainakin toistaseks huanoin tuloksin. Viimeks se oli tapansa mukaan koheltanu ja tippunu rantapenkereeltä järveen koko rääpäle ihan vahinkossa. Siitäs sai, mokomakin sukeltaja. Ei kannattais koko ajan kohkata ja syäksyillä päättömänä mihkä sattuu. Mutta semmosia ihme sukelluksia se kyllä tekee kotona pihallakin tämän tästä. Joku ruuvi sillä vissiin on vähä löysällä.
Yhrellä uimareissulla noi oli esitelly sille vähä kylääkin.

Näkipähän vähä muutakin maailmaa kun meillä täällä maalla on aika hiljasta.
Eilen illalla äippä ja toi pikku ihminen otti sen mukaan johonkin ratsastukseen kun sitä ei kuulemma voi viälä jättää yksin kotio. No eihän se täällä yksin olis ollu kun mää oon täällä, mutta onneks veivät sen mukanansa, eiväkkä jättäneet mun riasaks.
Ne oli äipän kanssa kattelleet hevosia.
 Ihan lähietäisyyreltä jopa.
Jollekkin ponille toi rääpäle oli kuulemma murissu, vaikka se on piänempi kun noi hevoset. Noi hevoset oli kai ollu vähä pelottavia. Ehkä se siks ei ollu uskaltanu puhua niille mitään.
Sit ne oli käyny kattoon siä kanojakin, mutta ne oli kai tylsiä otuksia.
Mutta tosi väsyttäviä noi kaikki elukat oli ollu kun pelkkä kattelu sai ton ihan väsyneeks.
Kotona se on opetellu lualakoiran taitoja.
Eikä mun oo kauheesti tarvinnu ees kertoo sille noita kaivamisen saloja.
Saas nährä, mitä se seuraavaks keksii?

Kaikesta riasasta hualimatta, mää koitan nauttia kesästä. Tosin mulle piisais vähä vähempiki helle.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Voihan rääpäle!

Meitin kesä alko mukavan rauhallisesti, mutta nysse on menny pilalle. Noi toi pari päivää sitten meille uuren koiranpennun. Yäk! Kamala, rasittava karvarääpäle. Mää olin jo ehtiny tottuun tähän yksinoloon enkä torellakaan olis tarvinnu tänne mitään kiljukauloja kiusankappaleita. Mutta ei. Tommonen tartti raahata tänne mun vaivoiks ja kiusaks.
Mää aloin vähän jotain aavisteleen tossa keväällä ja mun aavistukset sai vahvistuksen ennen juhannusta kun me käytiin meijän uurella mökkiautolla piänellä retkellä.
Noi oli vähän aikaa poies autosta ja kun ne tuli takasin, ne haisi ihan vauvoille. Mää ehrin jo pelästyä, että nykkö ne toi meille semmosen rääpäleen, mutta ei onneks. Viälä sillon.
Mää ehrin jo huakasta helpotuksesta. Viätettiin normi juhannus sateesta hualimatta. Makkaraa, lihaa ja muita herkkuja ja vähän lenkkiäkin, ettei ihan kokonaan turvota herkuista pyäreiks. Vaikka se ei kyllä koske mua, mutta noita immeisiä kyllä. Mää osaan kattoo paljonko mää syän.
Lenkkeilyä ja myyräjahtia on harrastettu muutenkin.
Yhressä vaiheessa käytiin sillä meijän uurella mökkiautolla toinenkin pikku retki tekemässä. Tässä ollaan Säkylän Pyhäjärven tuulisella rannalla.

Vähä huano kuva, kun en olis ehtiny pysähtyyn. Siä oli hanhia ja olis ollu kiva saara ne kiinni. Mutta eihän ne mua orottanu. Lähtivät karkuun tonne toooosi tuuliselle järvelle.

Mutta ny sitten yks aamu noi lähti äipän autolla kylille ja olivat melkein koko päivän pois. Ja kun ne tuli takasin, niillä oli se rääpäle mukana. Se oli saanu olla autossa ilman turvavyätä ja poksia!


Ensin se oli kuulemma kiljunu kauheesti, mutta nukkunu sitten koko loppumatkan.
Tässä se ny sitten tuatiin meille.

Ihme rääpäle. Kiljuu välillä niin, että korviin sattuu ja koittaa välillä haukkuakin mulle. Ja kaikenlisäks se leikkii mun leluilla! Mun ruakaakin se on meinannu tulla syämään ja herkkuja havittelee, mutta sillon kyllä komennan sen hukkaan. Nappulat saa mun pualesta syärä, mutta mun herkkuihini ei kosketa. Onneks sillä on sen verran järkee, että se uskoo kun sanon sille, että painuu hemmettiin.




Vaikka kyllä se välillä meinaa änketä liian lähelle. Tässä mun miälipire siitä.
Änkes tohonkin viäreen. Onneks älys sentään jättää vähän väliä.
Meillä kävi eilen joku ihan outo miäs ja se meinas, että toi rääpäle olis mun tenava! Voi jestas sentään. Kaikkee ne kehtaa ehrottaakkin. Eihän meissä oo mitään muuta yhteistä kun väri.
Eilen toi rääpäle keksi, että vesikupissa voi uira. Ainakn melkein. Se luttas koko kipon tyhjäks vetestä ja oli sitten ittekkin ihan märkä.




Äippä lupas viärä sen uimarannalle, ettei tartte mun vesikipossa uira. Sinne mää en kyllä lähre mukaan. Mää en itteeni ehroin tahroin kastele.
Ei se eres tajua, että äipän kukkia ei saa syärä. Niitten viäressä vaan poseerataan.

Ja nukkumapaikat sitten. Kuka ihme viittii maata kylmän pellin päällä tai jossain ahtaassa, penkin tms. alla? Kun voi nukkua lämpösessä aurinkon paisteessa.


Kyllä mulla tulee oleen viä monta kertaa hikinen urakka, että saan opetettua sen oikeille tavoille. Kun näyttäs ny kuitenkin siltä, että ilmeisesti se on jäämässä tänne lopullisesti, eikä noi meinaa palauttaa sitä mihinkään. Vaikka mun pualesta se vois kyllä lähtee.
Onneks sentään jotain positiivista siinä on. Näyttäs meinaan siltä, että mettässä se osaa kulkee ilman opettamista. Vaikka voiko siitäkään olla ihan varma näin lyhyen tuttavuuren jälkeen?

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Kesä on alkanu

Taas on erellisestä kirjotuksesta ehtiny tovi viärähtään, mutta eipä täällä mitään ihmeempiä oo tapahtunukkaan. Pihahommissa on puuhasteltu.

Ja otettu aurinkoo.

Yhtenä päivänä jouruin valokuvamalliks kun toi pikku ihminen halus mun kanssa samaan rippikuvaan.

Vaikka ei se oikeestansa haitannu kun se toi mulle sitten palkaks jostain harjottelusta uuren vinkuhirven.

Kamalinta on taas ollu se kun äippä kyni mut. Tosin tällä kertaa se kävi paljo nopeemmin kun yleensä. Se oli ostanu semmosen surisevan härvelin, millä se jonkun miniäkokelaan kanssa ajeli mut melkein kokonaan, ainoostansa mun naaman se nyppi. Ja nysse valittaa, että olis vaan pitäny nyppiä kun musta lähtee kuulemma koko ajan ihan hirveesti karvaa. Eilen se tuli kotio semmosen kummallisen rukkasen kanssa ja ny ne on klaappinu mua sillä tämän tästä. Ärsyttävää.


Oravatkin on taas kiusannu mua ja sitten ne pöljät kiipee puuhun karkuun. Just yks aamu kun oltiin äipän kanssa aamulenkillä semmonen oli taas mun tiällä. Äippäkin sano sille, että lähtee hukkaan, mutta ei se tehny muuta kun kiipes puuhun ja jäi viä ihan alas istuun. Vähän aikaa mää maltoin istua ja kattella, mutta sitten suutuin ja huusin sille, että häviää siitä.

Onneks se usko ja lähti.
Yhtenä päivänä autoin iskää tarkastaan tämmöstä karvaläjää. Mutta ei siältä löytyny mitään miälenkiintosta.

Lämpösen kevään ja alkukesän jälkeen, ny on ollu pari päivää tosi kylmää ja jopa muutama tippa vettä on satanu pitkästä aikaa. Joten ny on hyvä käpertyä kippuralle nukkumaan sisälle, lämpöseen ja pehmeeseen keinunpatjakasaan.