sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Onnistuneet synttärit

 Viimeks lupasin kertoo, kuinka kävi synttärilahjojen ja kakun kanssa. No hyvin kävi. 👍 

Äippä paisto mulle jo aamusta kananmunan aamupalaks ja pitkin päivää sain herkkuja (tosin saan mää niitä muutenkin). Iltapäivällä kun toi "pikku ihminen" tuli kotio, sain vihrosta viimein synttärikakkuni.  Lättyjä ja nakkia. Nam.


Ja söinkin ihan kaiken. 

Päivällä olin jo saanu synttärilahjaks pallon.


Ja illalla sain viälä lisää lahjoja kun sain tommosen hianon pötkylän. 


Sen kanssa on eri kiva painia. Toi rääpäle meinaa varastaa sen multa koko ajan ja syärä sen sisältä  vinkun, mutta äippä on ottanu sen siltä aina pois ja pitää sitä välillä jäähyllä, ettei se tuhois sitä. Sillä on joku kumma viätti, että sen tarttee aina tuhota kaikki vinkuvat jutut. Ja sen jälkeen se tyhjää ne vanusta. Pöljä. 

Tänä viikonloppuna on pitkästä aikaa ollu tosi hianot ulkoilukelit. Määkin oon ollu tarhassa juaksemassa.


Tässä oli hetken aikaa semmoset hanket, että äippä ei päästäny eres tota rääpälettä tarhaan, ettei se kolo jalkojansa. Hanki oli torella terävää. Pelkästänsä tiälläkin oli kurja kävellä saati sitten hankessa. Eres tarpeilleen ei voinu mennä hankeen kun se sattu. Onneks toi aurinko lämmitti lumen pehmeeks ja pystyy taas oleen normaalisti pihalla. 

Toi rääpäle on haukkunu lintuja.


Kiusannu mua.


Kaivanu millon missäkin paikassa ja asennossa.


On se aina välillä hetken seissy paikoillaankin ennenkö se on syäksyny kohti uusia juttuja.



Ollaan me hetkellisesti oltu yhressäkin paikoillaan.


Mää oon muuten ottanu ihan rauhallisesti, paitsi jos on tarvinnu komentaaa tota rääpälettä tai haukkua ohikulkijoita.




1 kommentti:

  1. Ihanat synttärit siellä ja onneksi oot pitänyt pintasi vinkulelun kanssa! Se menee niin äkkiä pieniksi palasiksi, eikä siitä sitten ole iloa. Synttärionnea vielä tätäkin kautta ihanalle Teuvolle :)

    VastaaPoista