Omituista talvea

Talvi on meillä menny rauhalliseen tahtiin eteenpäin jo hyvän tovin. Vaikka suurimmaks osaks tää ei oo kyllä talvelta tuntunu. Lunta ei oo välillä ollu yhtään ja aurinko on paistanu hianon keväisesti.

Sitten taas on satanu lunta niin, että toi rääpäle on päässy mukaan lumipallo hommiin.

Ja erelleen se koittaa purra mua hännästä.

Senpä takia meitin on välillä juastava kilpaa.

Kunnes taas lähti lumet ja toi rääpäle pääsi kaivaan pelkkää kurasta maata. 

Mua ei oo huvittanu tota jollainlailla jäätynyttä maata kaivella kun siällä ei ny oo ollu mitään miälenkiintosta.

Toi rääpäle kyllä keksii ittellensä tekemistä. Jos se ei kaiva jotain niin sitten se kiljuu. 

Aina välillä me silti sovitaan sen kanssa samalle sohvalle nukkuun, vaikka se äärimmäisen ärsyttävä kiljuja onkin.

Yks ilta sille koitti onnenpäivä kun iskä kippas viilikipon lattialle. Mää kävin kyllä vilkasemassa, että mitä se on, mutta hyi tommosta pahaa en kyllä syä. Rääpäle nuali kaiken puhtaaks. Iskä (tai äippä 😎) pääsi helpolla kun ei tarvinnu itte siivota.

Sitä mää vaan en ymmärrä kun iskä valittaa melkein joka ilta nukkuun mennessä, että se ei mahru sänkyyn. Että mää muka oon viäny sen paikan. Ei varmaan pirä paikkaansa. Sitäpaitti meillä on ihan hyvä sohva ja ylimääränen sänkykin missä se saa nukkua rauhassa. 😄