Syksyn kynnyksellä

 Kesä alkaakin sitten oleen ohi. Meitin arkeen ei kuulu mitään sen kummempia. Melkein koko kesä oltiin  kotona. Ensimmäistä kertaa ikinä, linnut oli tosi ärtsyjä tän kesän aikana. Jossain vaiheessa kesää, aina kun toi rääpäle oli pihalla tarhassa niin se joutu suihkuun sisälle tullessaan. Linnut oli sontineet sen millon enemmän ja millon vähemmän, vaikka se ei olis ollu tarhassa viittä minuuttia kauempaa. Ikinä ennen ei oo tapahtunu tommosta. Eikä äippä keksi erelleenkään, että miks. Jos se olis aina haukkunu niitä jonkun puun tai puskan alla niin se olis ehkä ollu sillä selitettävissä, mutta kun läheskään joka kerta niin ei ollu. Outoja tyyppejä.

Toi ny ei oo kauheen hyvä kuva, mutta kyllä siitä jotain näkee. Äippä kiikutti sen yleensä suaraan suihkuun eikä sillon paljo kuvailla.

Mua noi on välillä moittinu, että viän muka liikaa tilaa yälllä.

Ihan hyvinhän tohon mahtuu äippä toiselle pualelle ja iskä toiselle pualelle nukkuun.

Se, joka on ekaks sänkyssä, saa valita paikkansa. 😅

Piäni retki sentään tehtiin äipän ja iskän kanssa loppu kesästä pohjosen suuntaan kun ne kävi taas niitä keltasia marjoja noukkimasssa. Valittivat vaan, että oltiin liian aikasin kun ne oli kuulemma viä suureks osaks raakoja. Mutta saatiinpas eres piäni irtiotto kotomaisemista. Tässä muutamia kuvia siltä retkeltä.

Viälä mää jaksoin vähän aikaa sillon tällön istua äipän sylissä ja kattella maisemia.

Mutta suurimmals osaks kyllä makoilin omassa punkassa tai sitten äipän jaloissa.

Toi räääpäle kävi joskus äipän sylissä, mutta se matkusti aika paljon äipän niskan takaa kurkkien.

Ja pysähryksissä ollessa se oli useesti ihan loppu.

No ehkä ei sentään ihan koko ajan.

Äippä oli sitä miältä, että mää en olis saanu kiivetä yläsänkyyn katteleen maisemia, mutta kiipesin kuitenkin. 

Alas se ei sitten antanu mun tulla itte vaan nosti mut aina siältä pois. Väitti, että voisin muka satuttaa itteni. Pöh, sanon minä.

Katteli toi rääpälekin iskän mahan päältä siällä maisemia.