Teuvo Tursas

Teuvon muistoksi sopivia kuvia etsiessäni en osannut valita yksittäisia kuvia vaan niitä valikoitui aluksi lähemmäs tuhat, joten päätinkin kirjoittaa siitä vielä viimeisen kerran, Teuvon tarinan.

Alunperinhän Teuvon ei edes pitänyt tulla meille vaan näimme ilmoituksen Teuvon velipojasta Teppo Täplästä, jota menimme Riitan luo katsomaan. Paikanpäällä kävi sitten ilmi, että Teuvon varaus oli peruuntunut ja Eija ja Riitta olivat sitä mieltä, että Teuvo voisi sopia meille Teppoa paremmin.

Ja niin sitten sovittiinkin, että Teuvo muuttaa meille pienen ajan jälkeen.

12.5.2007 Koitti viimein se hetki, kun Teuvo kirjaimelliseti saapui kotiin. Siitä päivästä alkoi meidän parsontaival. Se on tuonut mukanaan äärettömän paljon; uusia harrastuksia, erilaisia koiramaisia menoja ja ennen kaikkea runsaasti uusia ihmisiä.

Teuvo oli sisäsiisti heti tullessaan ja osasi pyytää tarvittaessa ulos, vaikka yöllä. Se ei metelöinyt turhia ja jos yöllä tuli tarve päästä ulos, se tuli sängyn viereen ja vain tuijotti. Kummasti sitä herää syvästäkin unesta intensiiviseen tuijotukseen. 😊

Teuvo oli aina aktiivinen kaveri ja oli mukana joka hommassa pienestä pitäen.

Kaikki rakastivat Teuvoa vauvasta vaarin.

Jos se halusi herkkuja tai rapsutuksia, se oli kaveri ja jos se halusi olla omissa oloissaan, se meni pois. Se ymmärsi puhetta ihan erilailla kuin kukaan muu koira. Jos koira voisi oppia puhumaan niin Teuvo olisi oppinut sen taidon helposti.

Ensimmäisen kesän sitä pystyi pitämään irti, mutta sitten alkoivat korvat hukkua kun metsästysvietit alkoivat heräämään.

Jo ensimmäisenä syksynä Hannu johdatti meidät mejän saloihin ja sen jälkeen se olikin menoa. Mejä treeneissä tavattiin myös Teuvon Lalli-iskä ihmisineen.

Alkukesästä 2008 olikin sitten ensimmäinen startti mejäkokeessa Kihniössä. Eikä alku olisi voinut mennä paremmin, heti avoimen luokan ykkös tulos.

Kokeita sekoitti usein aidot eläinten jäljet, jotka veivät pienen koiran mennessään paljon mieluummin kuin ihmisjälki tai keinotekoinen verijälki. Mejän myötä Kalevi sai kipinän lähteä hirvijahtiin ja samalla Teuvollekin aukeni ura virallisena jälkikoirana. Teuvon ensimmäinen oikea hirven jäljestys oli syksyllä 2008 n.1 1/2 vuoden iässä. Paikallinen hirviporukka oli ampunut hirveä ja olivat varmoja osumasta. Kaatoa ei vain löytynyt, vaikka miehissä etsivät ison aikaa. Viimein tuli puhelu, että tuo Teuvo metsään. Katsotaan löytääkö se mitään. Miesporukka epäili suuresti pientä valkoista koiraa, mutta vain muutamassa minuutissa se oli löytänyt hirven tiheästä pusikosta. Ja näin oli tie jahtiporukankin sydämiin auki.

Siitä eteenpäin Teuvo oli aina paikalla kun jotain eläintä piti etsiä. Oli kyseessä sitten jahti tai suurriistavirka-aputehtävä. Se löysi parisenkymmentä sorkkaeläintä ja lisäksi osasta voitiin todeta, että eläimet jatkavat vahingoittumattomina matkaansa.

Mejä kokeissa kierrettiin vaihtelevalla menestyksellä useampi vuosi, mutta lopulta 5.5.2013 tuli viimeinen ykköstulos voittajaluokasta ja meillä oli jälkivaliokoira.

Teuvo seurasi todistettavasti ja omatoimisesti myöskin ilveksen, ahman ja karhun jälkiä. Vaikkakin 2009 käytiin Häijäässä tutustumassa konekarhuun ja sen järjestäjän perusteella se pelkäsi karhua. Todellisuudessa se oli niin fiksu, että se tiesi, että se otus ei ollut oikea eläin, joten semmoiseen ruohonleikkurin alustalle rakennetuun pehmoon ei kannattanut tuhlata yhtään ylimääräistä aikaa.

Alkuun oli tehty lyhyt verijälki, joka päättyi kuusista tehtyyn pieneen seinämään, jonka takana karhu oli piilossa. Teuvo jäljesti mallikkaasti karhulle ja kun se pääsi perille se nosti koipea karhun pyörään ja poistui paikalta. Karhua alettiin sen jälkeen liikuttamaan, mutta se ei enää Teuvoa kiinnostanut. Kuten kuvastakin näkyy, se katsoi hölmistyneenä iskää ikään kuin kysyäkseen, että mikä ihme juttu tää on ja lähti pois. Jotta olisi saanut kunniakirjan karhun haukkumisesta, sitä olisi kuulunut pelätä ja haukkua sille.

Jotain sen fiksuudesta kertoo myöskin se, että aina kun Kalevi soitti mun puhelimeen, Teuvo oli ensimmäisenä paikalla. Kalevilla kun sattuu olemaan erilainen soittoääni mun puhelimessa kuin muilla ja se oppi tunnistamaan sen. Se odotti aina, että olisiko sitä kutsuttu töihin. 😊

Teuvon jäljestämiin eläimiin kuuluu myös näillä nurkilla vähän harvinaisempi eläin, nimittäin poro. Sellainen oli kerran päässyt naapurin tarhasta karkuun ja Teuvon avulla se kohtasi loppunsa.

Sorsajahdissakin se oli mukana jonkun kerran, mutta linnuista se ei oikein piitannut.

Kasvattajan myötä päädyttiin myös vierailemaan keinoluolilla.

Sitäkautta Pete vei Kalevin, pojat ja Teuvon luolajahdin maailmaan. Sekin oli Teuvon mielestä mukavaa puuhaa. Vuosien saatossa Teuvolle saatiin lukuisia supeja ja joku kettukin päätyi eräksi Teuvon ansiosta.

Kerran meille tuli tilaisuus viedä Teuvo lume-kokeeseen, mutta valitettavasti sieltä tuli tulokseksi pyöreä nolla. Sinä talvena Kalevi ei ollut ehtinyt käydä Teuvon kanssa vielä kertaakaan luolilla ja kaikenlisäksi minä jouduin lähtemään sen kanssa täysin vieraaseen paikkaan luolajahtiin. Teuvo oli aluksi niin innoissaan, että se ei malttanut pysyä luolastossa vaan tuli aina välillä käymään kurkistamassa luolan suulla, että onhan kaikki varmasti tallella. Tuomari totesi muutaman kerran jälkeen, että jos se vielä kerran tulee ulos, koe keskeytetään. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Harmi sinänsä, koska sen jälkeen se jäi luolastoon ja lopulta sille kaivettiin yli neljän metrin syvyydestä supi.

Keinoluolillakin käytiin kokeissa ja viimein toukokuussa 2013 Teuvo sai luoliltakin viimeisen ykköstuloksen pari päivää mejävalioitumisen jälkeen. Näin ollen meillä olikin kaksoisvalio koira.

Vuosia myöhemmin pongasin firman, joka tekee tilauksesta ruusukkeita ja tilasin Teuvolle vielä omat valioruusukkeet. Kunniakirjat kennelliitosta hankittiin jo heti valioitumisten kunniaksi.

Samana vuonna se oli myös Ikaalisten kennelkerhon mejämestari.

Kaiken muun metsästyksen ohessa se rakasti myyrästystä. Niitä kaiveltiin pihassa tarhasta ja väliin etsittiin grillikodan sisältä.

Ja alta.

Kura ja multa ei tahtia haitannut.

Koko koira nautti siitä puuhasta.

Vanhassa talossa kun asutaan niin täällä hiiret ja myyrät pääsee valitettavasti myös talon rakenteisiin. Niiden vahtimisessa Teuvo oli mestari. Se saattoi maata tunteja jossain tietyssä kohtaa, mistä se oli jyrsijän haistanut. Välillä koitettiin kaivaa lattian läpi, mutta pääasiassa vain odoteltiin.

Kaksi kertaa se pelasti äipän kun myyrä oli päässyt sisälle.

Sen pystyi huoleti antaa jahdata myyriä, koska se ei koskaan edes yrittänyt syödä niitä ällötyksiä. Tosin sehän oli muutenkin ihan super huono syömään yhtään mitään koskaan.

Pöydästä sille aina joskus kelpasi ruoka muiden seurassa.

Puuhaa, vauhtia ja monenlaista toimintaa piisasi, vaikka niitä ei aina järjestettykkään.

Teuvo oli pienestä pitäen innokas vahti.

Aluksi se istui sohvan selkänojalla ja vahti siitä näkymiä pellolle ja kylälle, joten totesin, että on turvallisempi luovuttaa sille paikkka kukkapöydältä, ettei satu vahinkoja.

Siitä tulikin välittömästi yksi Teuvon lempipaikoista. Siinä päivystettiin pitkin päivää ja illalla vielä viimeiseksi.

Siitä on haukuttu lukuisia rusakoita.

Mutta välillä on pitänyt komentaa myös muita. 😊

Tuo pöydän kulmahan oli sellainen paikka, että sinne ei ollut lupa mennä kenelläkään muulla kuin Teuvolla.

Vahtimista on toki suoritettu myös muualla.

Ulkona tarhassa poikien tekemä "vahtitorni" oli ehdoton suosikki, mutta myös puutarhakeinu toimi tarvittaessa hyvänä paikkana.

Vahtihommia piti totta kai hoitaa myös mummolassa.

Pallot oli Teuvon mielestä ihan parhaita leluja. Se osasi sujuvasti leikkiä yksin kahdellakin pallolla yhtä aikaa. Toista tökittiin kuonolla ja toista tassulla.

Joskus kasvattipäivässä Vesilahdella luulin, että Teuvo pääsi koirien pallotaivaaseen kun siellä oli koirille oma pallomeri, mutta jostain syystä se ei ollutkaan Teuvon mielestä kiva juttu.

Se ei ollut koskaan kova tuhoamaan leluja. Tokihan niitä nyt jokusia meni, mutta loppujen lopuksi todella vähän ne räjähteli Teuvon toimesta. Mieluummin se leikki niillä.

Eräs lempparilelu oli vuosia hiirulainen, jota korjattiinkin monta kertaa. Senkin Teuvo tunsi nimeltä.

Hiirulainen lähti Teuvon mukana viimeiselle matkalle. 💜

Toinen suosikki oli Musti. Iso, lötkö koira, jonka päällä tai paremminkin vieressä oli hyvä nukkua.

Mustia pidettiin yleensä suussa ja vaan oltiin sen kanssa.

Sitten oli vinkuva, litteä "naama". Siinä lelussa oli jotain maagista. Ensimmäisen sellaisen Teuvo sai joululahjaksi. Sitä kuovittiin ja kaivettiin, tungettiin maton alle jne. väsyksiin saakka. Se oli aina lopulta pakko ottaa pois ja nostaa kaapin päälle, että se rauhoittuisi. Aina tovi sen perään itkettiin ja odoteltiin, että sen saisi takaisin. Mikään muu lelu ei koskaan aiheuttanut samanlaisia reaktioita.

Kolme "naamaa" se ehti leikkiä loppuun.

Näyttelyitä Teuvo inhosi, mutta käytiinhän me niissäkin jokusia kertoja. Ilman sen kummempia saavutuksia, mutta kuitenkin.

Muutamissa mätsäreissäkin Lotta kävi Teuvon kanssa.

Mutta ei niistäkään menestystä herunut. Yhden kerran se kuitenkin sai kunnon palkintopotin kun se palkittiin mätsärin vanhimpana koira. 😊

Eikä se ollut silloin kuin kymmenen vuotias. 😃

Se osasi kyllä poseerata komeasti jos se vain halusi, mutta näyttelyissä sitä ei huvittanut olla.

Syksyllä 2008 Teuvo sai kaveriksi Ossin. Se ei koskaan tykännyt kaverista. Se sieti toista, mutta ei ne koskaan olleet kunnon kavereita.

Muutenkin se kyllä sieti pentuja, mutta ei ollut kaveri oikein kenenkään kanssa. Oskarin jälkeen se oli tyytyväinen ainoana koirana oloonsa. Sitten tuli Topi ja Alpo. Alpo tosin vain satunnaisesti.

Topi kunnioitti Teuvoa loppuun asti. Se haastoi sitä välillä leikkimään, mutta antoi olla jos toinen komensi.

Teuvo rakasti joulua. Tai kaikista eniten jouluaattoa, pukkia ja ennen kaikkea lahjoja.

Meillä ei voinut laittaa lahjoja kuusen alle ennen aattoa tai muuten se päivysti pelkästään kuusen luona aamusta iltaan. 😅

Kun se oli avannut omat lahjansa se tuli avuliaana auttamaan muita lahjojen avaamisessa.

Joulukuvien ottamisesta se ei erityisemmin pitänyt, mutta suostui kuitenkin olemaan paikoillaan.

Blogin joulukalenteri kuvissa se oli vaihtelevalla innolla mukana.

Luonnetestissä 2011 kuvittelin tulosta etukäteen aivan toisenlaiseksi. Mutta alhaiset pisteet siinä selittyivät sillä, että sitä ei kauheasti hetkauttanut kommervenkit ja tuomarien jutut. Räminäkelkkaankin se vain nosti koipeaan välittämättä siitä oikeastaan tuon taivaallista.

2014 Teuvo pääsi tekemään lähempää tuttavuutta Iineksen kanssa.

Ja sen seurauksena Ulvomäkeen syntyi seitsemän veljestä ja Venla.

Teuvon ainoan pentueen Aapo-poika kävi meillä joskus kylässä. Silloin isä ja poika tulivat kivasti juttuun.

Kerran oltiin Teuvon kanssa edustamassa paikallisen riistanhoitoyhdistyksen kojulla.

Ja lopuksi kuunneltiin Jope Ruonansuun keikkaa.

Valjaissa ohi kulkenut ankka oli ainoa asia, joka sai Teuvon hermostumaan kesken edustamisen, mutta muuten se hoiti edustustehtävätkin mallikelpoisesti.

Teuvo rakasti autoilua ja matkustamista.

Pikku poikana reissattiin alkuunsa Volvolla ja oltiin mökkilomilla. Silloin Teuvon matka taittui pääasiassa omassa boksissa auton takakontissa, mutta aina välillä se pääsi matkustamaan myös äitin sylissä.

Mökkilomilla käytössä oli usein myös soutuvene, jolloin Teuvokin pääsi vesille. Muuten se ei kyllä vedestä välittänyt eikä suostunut uimaan. Sen verran kahlasi, että varpaat kastuivat, mutta ei yhtään enempää.

Muutaman vuoden päästä hankittiin asunto-auto, johon Teuvo rakastui oitis. Aina kun asunto-auto ajettiin pihaan se oli valmiina lähtöön. Sillä reissattiinkin sitten vuosittain pitkin poikin suomen maata. Välillä piipahdettiin Ruotsinkin puolella ja lukemattomia kertoja Norjassa.

Saanalla ja sen ympäristössä oli aina kiva käydä kun siellä oli kesälläkin lunta.

Porot piti aina haukkua.

Välillä matkustettiin erikokoisilla laivoillakin.

Teuvon päätä ei huimannut korkeillakaan silloilla.

Mutta olihan se matkustaminen toisinaan väsyttävää.

Pohjanmaan ohi oli aina mielenkiintoista ajaa. Siellä kettutarhojen hajut kantautui aina autoon asti ja Teuvon nenä kävi tiiviisti tuoksujen tahtiin.

Monta kertaa sanoinkin, että olisi mielenkiintoista nähdä, mitä olisi tapahtunut jos Teuvo olisi päässyt vierailulle kettutarhalle. Olisiko sen pieni pää seonnut niistä hajuista ihan kokonaan?

Nukkumis asennot ja paikat olivat välillä mielenkiintoisia.

Teuvo pysyi terveenä käytännössä koko pitkän ikänsä. Joitain pieniä silmätulehdus yms. juttuja oli joskus yksittäisiä kertoja, mutta muuten kaikenlaiset vaivat väistivät herraa. Jälkeenpäin on harmittanut, että tajusin viedä Teuvon hierojalle vasta niin myöhään, koska aivan varmasti se olisi arvostanut hierojakäyntejä aktiivisimman metsästysaikansa aikana. Mutta toisaalta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Hieroja Kirsillä käynnit olivat siitä aina mukavia käyntejä.

Joulun tienoossa 2022 se pissasi yht äkiä sisälle. Täysin poikkeuksellisellisesti. Eläinlääkäri totesi, että eturauhanen on suurentunut. Aluksi sitä lääkittiin ja vuoden vaihteessa laitettiin hormooni-implantti, koska Teuvohan oli kastroimaton loppuun asti. Aluksi implantti auttoi vaivaan. Kevään mittaan vaiva palasi, ensin lähinnä öisin, mutta kesällä vahinkoja alkoi sattumaan myös päivisin. Lenkit alkoivat lyhentyä ja se kääntyi lopulta takaisin jo pienenkin matkan jälkeen. Kevät talvesta lähtien se sai säännöllisesti 2-3 kertaa päivässä särkylääkettä ihan vaan varmuuden vuoksi, vaikka ei oikeastaan koskaan vaikuttanutkaan siltä, että se olisi jotenkin kipeä jostainpäin. Toki se oli koira, joka ei kipujansa näyttänyt aiemminkaan. Mutta eläinlääkärin kanssa totesimme, että näin on kuitenkn parasta.