maanantai 5. kesäkuuta 2017

Tallessa ollaan

Erellisestä kirjotuksesta onkin jo päässy viärähtään tovi. Mulle ei mitään kummempia uusia juttuja oo kuulunu ja äipälläkin on ollu kaikenlaisia muita murheita niin se ei oo ees ehtiny jeesaan mua tän plokin kanssa. Mutta ny on sopivan sateinen päivä niin me ehritään päivittään mun kuulumiset tänne. Ei niissä tosiaan sen kummempia oo, joten voiraan ihan kuvalinjalla mennä loppu talvi ja kevät lävitte.
Ihan vähän pääsin talven aikana käymään lualilla, mutta koskaan ei ollu ketään kotona.
Pikkuihmisen kanssa siivottiin yhtenä iltana mun lelulaatikkoo.
Yhrestä asiasta oon ollu vähän murheissani tässä talvella. Naapurin täti kävi meillä yks ilta kylässä ja sen housunpuntit haisi ihan hirmu hyvälle tytölle. Olisin kovin miälelläni lähteny sen mukaan, vähän niinku vastaviarailulle, mutta ei mua päästetty sinne. Oon ihan varma, että meillä olis synkannu. 💓 Orottelin kyllä koko illan, että jos se vaikka muuttais miälensä.
Semmosia normi valvonta hommia on tiätenkin ollu kaiken aikaa. Niin sisällä kun pihallakin.



Pihahommiakin on tullu tehtyä. Noi leikkas omenapuita mun tarhassani ja mää kyllästyin siihen touhuun ja aattelin, että käympäs vähän omatoimilenkillä välillä. Harmi vaan, että just sillä hetkellä sattu pikkuihminen airan toiselle pualelle ja jäin samantein kiinni. 😠
No palautuksen jälkeen aloin sitten omiin hommiini.
Välillä piti käyrä vähän korkeemmalla tähystämässä.
Pääsiäisenä käytiin vähän isommalla porukalla lenkillä. Käytiin kattomassa entistä marjapaikkaa, mihin on tulossa soranottopaikka. Aika masentavaa katteltavaa se kyllä oli. Hiano mettä oli hakattu pois muutaman piänen kallion ja omistajan ahneuren takia.
Mua kyllä kiinnosti enemmän se toinen suunta. Olisin halunnu lähtee tonne mettään, mutta äippä ja muut ei suastunu vaikka kuinka koitin vetää ja vinkua sinne.
Oravatkin on taas kiusannu mua. Yks aamu niitä oli kolme mun puussani tossa pihassa, eikä ne meinannu lähtee ollenkaan pois. Mun oli pakko vihrosta viimein korottaa ääntäni niille ihan kunnolla, kun en oo oppinu kiipeen puuhun, että ne viimein tajus häipyä.
Muutama lämminkin päivä tai hetki on mahtunu mukaan tähän kevääseen. Sillon on saatettu lojua hetkinen terassilla.
Mun lapseni Aapo, kävi reenaamassa mejää iskän kanssa. Se meni harjotukset taas senverran komeesti, että iskä vei sen oikeen kokeeseen asti. Mutta siälä niille kävi sitten vähän huanosti. Alku meni ihan hianosti, mutta sitten sille olikin tullu ikävä sen omaa mammaa ja se halus palata takas sen tykö. Ja sehän ei tiätenkään sovi tossa kohtaa. Sen täytyy ny jatkossa ottaa oma mamma mukaan ja mennä sen kanssa kokeisiin. Sillä on hyvät keenit noihin jälkihommiin. Ei kannata heittää lahjakkuuksia hukkaan.
Aapon kanssa mää en kuiteskaan oikeen tuu toimeen, mutta sillä on kaveri nimeltä Armi. Mut päästetttiin sen Armin kanssa mun tarhaan "juakseen ja leikkiin". Saisin vähäks aikaa kaverin, kuulemma. Pöh. Mää mitään kaveria tartte. Eikä se Armikaan kauheen leikkisä ollu.

Pari kertaa äippä sai meijät osuun samaan kuvaan. Sillä oli omat pisnekset ja mulla omat.
Iskä on aina sanonu, että samalle harjotusjäljelle ei saa mennä kun yks koira ja sillä selvä, mutta me käytiin äipän kans yhtenä päivänä vähä "reenaamassa" sillä Aapolle tehryllä jäljellä. Mää mitään reeniä noihin hommiin tarvi, mutta ihan hauskaa oli silti pitkästä aikaa päästä vähän verenhajuun.
Pari viikkoo sitten äippä pääsi yllättään mut ja kyni mut melkein kaljuks. Tässä nää perinteiset ennen ja jälkeen kuvat.

Tuleehan musta aina vähän erinäkönen. Jos olis tullu kesä niin toi lyhyt karva oliskin ihan hyvä, mutta kun aina vaan on niin himskatin kylmää niin olisin kyllä ihan miälelläni viä pitäny noi karvat.
Viime viikolla äippä vei mut autoajelulle. Olin kyllä kuullu puhuttavan jostain hammaslääkäristä, mutta se ei sanonu mulle yhtään mitään. Eläinlääkärille se jokatapauksessa mut vei. Siä on kyllä aina hitsin hyviä hajuja, mutta eipä siä juuri koskaan sitten muuta tapahrukkaan. Mutta ny mun tuli siä ihan kauhee uni. Ja kun heräsin, olin semmosessa häkissä ja mun olo oli erelleen kauheen uninen. Onneks äippä tuli ottaan mut siältä pois. Mutta olin niin pökerryksissä, että se joutu kantaan mut autoon ja viä kotonakin nukuin monta tuntia ennenkun olo alko helpottaan.
Joku hammaslääkäri siä eläinlääkärissä oli kuulemma putsannu mun hampaani ja torennu, että ne on hyvässä kunnossa.
Viikonloppuna käytiin mummun mökillä vähän hommissa.
Ja illalla oli sitten senverran väsy, että korvatkin lähti lentoon. 😊
Toivottavasti tää kesäsää tästä vähän paranis. Mukavaa kesää kaikesta hualimatta kaikille lukijoille! Lupaan kertoo kesäkuulumisista taas jossain vaiheessa.

torstai 23. helmikuuta 2017

Kymppisynttärit

Mulla on tänään synttärit. Kymmenen vuatta tuli täyteen. Pyäreitä on kuulemma tapana juhlia vähän isommin. No miten sen ny sitten ottaa. Äippä anto mulle jo eilen illalla synttäripatukan. Tässä kuva siitä.
Eihän sitä ny voi samantein syärä. Eilis illan vahrin sitä tällä mallilla. Tänä aamuna olin hetken vähän lähempänä.
Mutta viäläkään en oo sitä syäny. Äippä kyllä moittii mua siitä tämän tästä. Sillä olis kuulemma niitä lisääkin. Kattotaan ny. Syän sitten kun sattuu huvittaan. Itseasiassa en oo kyllä tänään ruualla herkutellukkaan. Aamulla söin ankkafileen, mutta sen jälkeen ei oo huvittanu syärä mitään. Äippä on kyllä tarjonnu kinkkua, makkaraa, pannukakkua, paistettua kananmunaa, kanafilettä ja tiäs mitä.
Synttäreitten kunniaks sain tiätty lahjankin. Uuren pehmomökkylävinkun.

Aikani sen kanssa peuhasin, mutta sitten tuli väsy. Se käy hyvin huilimiseenkin.
Synttärit vois kyllä olla useemminkin.
Onnea Tyyne-systerille ja velipojillekin jos täällä käytte!

lauantai 4. helmikuuta 2017

Täällä ollaan

Täällä taas. Talvisissa tunnelmissa. Vähän on aikaa päässy viärähtään erellisestä kerrasta, mutta kun äippä ei oo ehtiny jeesaan mua niin on ollu vähä hankala kertoo, mitä kuuluu. No jokatapauksessa, hyvää kuuluu. Äippä kuskas mut joku aika sitten lääkärissä. Vähä niinku vuasitarkastuksessa kuulemma. Eikä se lääkäri-täti musta mitään vikaa löytäny. Tai ei tiätysti pitänykkään. Ihan oon niinku nuaret kollit, yhtä hyvässä kunnossa. Ainoon huamautuksen sain hampaista. Ne tarttis kuulemma putsata. Iskä uhkaskin, että jourun viä tässä kevään mittaan hammaslääkäriin, mutta saas nährä. Rokotuksetkin uuristettiin samalla kertaa niin sitä voi taas suunnata vaikka minne.
Piiiitkästä aikaa suunnattiinkin iskän kanssa lualalle, mutta ei ollu ketään kotona. Harmi. Äipän kanssa on kävelty yhren lualan ohi, mutta se ei oo päästäny mua kattoon sinne, vaikka siältä on hajut tullu monen metrin päähän, äipänkin nenään asti. Äippä ei kuulemma voi auttaa mua noissa lualahommissa kun sillä ei oo pyssyä. Harmillista. Sen tarttis hankkia semmonen. Iskällä on nykyään niin paljon kiireitä, ettei se kerkiä viämään mua lualille. Äipällä olis paljon enemmän aikaa harrastaa mun kans semmosiakin hommia. Se vaan meinaa, ettei siitä taira olla niihin hommiin. Yrittäs eres mun miäliks.Toivon mukaan iskä kerkiäis jossain välissä viämään mut sinne lualalle ja siä olis oikeesti joku kotona. Olis semmonen viilis, että täytys vähä päästä hommiin. 😆
Kelit on ollu jo pitkän aikaa hianoja lenkkeilyyn.
Ny on ollu just hyvät hanket selän rapsuttamiseenkin.
Onneks tota lunta ei oo kovinkaan paljoo ja mää oon senverran köykänen, että hankikin kantaa mua tosi hyvin. Ollaan päästy äipän kanssa kivasti käveleen ihan mihin vaan kun sekään ei jouru rämpiin hankessa. Siis sitähän EI hanki kanna, mutta kun tosiaan lunta on niin vähän niin päästään semmosiin paikkoihin kävelylle, mihin se ei yleensä talvisin lähre. Jourutaan yleensä talvisin tallustaan vaan teitä pitkin. Toivottavasti tota lunta ei enää paljoo tuliskaan. Kevättä tässä jo orotellaan. Tosin parasta aikaa täällä sataa lunta ja koko päiväks sitä on luvattu, mutta toivottavasti ei tosiaankaan tuu paljoo.

perjantai 30. joulukuuta 2016

Joulutunnelmia

Joulu meni ja uusi vuasi on ihan nurkalla tulossa. Viälä ennen joulua näytti siltä, että meillä on lunta maassa, mutta sitten kaikki sulikin pois. Äippä ehti ottaan musta tämmösen lumisen kuvan.

Mun tartti poseerata äipän joulukuvia varten millon missäkin, mutta se ei haitannu yhtään kun siitä sai aina kunnon palkan.

Noita lahjakassejakin piti vahtia, ettei kukaan vaan varasta niitä. Mutta se alko kyllä pitkän päälle oleen aika väsyttävää.

Jouluaatto aamuna meillä kävi semmoinen kiva setä puurolla. Se oli melkein niinku joulupukki kun se toi mulle heti aamusta ihan huippu lahjan. Mää sai kokonaisen makkaran!

Eikä sitä tiätenkään voinu heti syärä. Pakkohan sitä oli vahtia ja mureuttaa.

Mää sain muutenkin monta pakettia. Tiätenkin, koska mää oon ollu niin kiltti. Kaikenlaisia herkkuja ja uuren lelun. Toooosi huippu sellasen. Äipän miälestä siinä lelussa on vissiin jotain outoo kun semmosten samantapasten kanssa pitää aina rutata pirtin matot. No, se ny vaan on semmonen, että sen kanssa on pakko leikkiä sillain.

Mutta osaa se olla raskasta hommaa.
Mää otin sen unikaverikskin äipän ja iskän sänkyyn. Sekin oli äipän miälestä huano irea.
Mutta hain sen takasin kun äippä heitti sen lattialle. Kai määkin ny saan unikaverin kanssa nukkua jos muukkin tekee niin. Menköön äippä muualle nukkuun jos ei halua sänkyssä maata.
Sitäpaitti mää pelastin sen suuren peron kynsistä, ainakin huudosta päätellen, pari iltaa sitten. Se istuskeli keittiössä ja kuuli rapinaa. Ensin se koitti kopistella lattiaa, mutta se ei auttanu vaan rapina jatku. Äippä paikallisti sen keittiön komeroon ja meni kattoon sinne ja näki hiiren papanoita. Niitä ei kuulemma ollu ollut siälä viälä päivällä. Se komero on meillä semmonen paikka, että siällä on aika paljon tavaraa ja äipän ei auttanu muu kun alkaa tyhjentään sitä, että nähtäsiin, mistä se otus on tullu sisälle. Siinä vaiheessa se vissiin viä kuvitteli, että se hiiri olis menny samaa tiätä pihalle, mistä oli tullukkin. Mää menin turvaan äipän henkee sinne samalla kun se alko tyhjään sitä. Yht äkkiä äippä alko kiljuun ja juaksi pois siältä. Mää vähän myähästyin, kun olin eri kohrassa ja se hiiri pääsi toiselle pualelle komeroo, kaapin alle piiloon. Mutta vaan hetkeks. Äippä rohkas ittensä ja alko tyhjään sitä kaapin viarustaa toiselta lairalta ja mää olin passissa toisella lairalla. Sit mää näin sen siä kaapin alla ja tunkeuruin melkein kokonaan sinne ahtaaseen ja se oli hengetön. Ei se lopulta ollu hiiri vaan myyrä, sano iskä, joka ehti viimein paikalle. Mutta ällöttävä silti, sano äippä. Kunnon palkan sain siitäkin hommasta ja ihan aiheesta. Se oli toinen myyrä, minkä mää oon siältä komerosta saanu pyyrystettyä elämäni aikana. Tosin ei siältä sen enempää oo sisälle tullukkaan. Meillä kun on semmonen vanha talo niin tänne pääsee lattian alle noita hiiriä ja myyriä ja näköjään jokkut niistäkin on senverran viisaita, että osaavat syärä seinään reijän. Iskä tukki sitten sen reijän, joten ei pitäs tualta kolosta tulla enää ketään uurestaan.
Pakkasia ja toivottavasti aurinkookin on ennusteen mukaan ens vuarelle tiarossa, jotenka näitten kuvien myätä, kohti uusia seikkailuja.
Hyvää ja menestyksekästä uutta vuatta 2017 ihan jokaiselle!


torstai 22. joulukuuta 2016

Hyvää joulua!

Tässä viime viikkoina äippä on käärinyt ahkerasti kaikenlaisia juttuja värikkäisiin papereihin. Mää oon välillä ollu sillä kaverina ja nähny, että sinne on ihan selvästi laitettu mullekin kaikkia hyvän hajusia juttuja. Mutta sitte se on viäny ne johonkin piiloon. Ihan mälsää.
Tänään iskä toi meille joulukuusen sisälle. Ihme sinänsä, koska yleensä se ei oo suastunu tuamaan sitä ennen kun aaton aattona, vaikka äippä olis tuanu sen jo vaikka viikkoo ennen joulua. Äipän miälestä siitä tulee hyvä, joulunen haju ja tunnelma, iskän miälestä se pitäs tuara vasta aattona. No nyt se on sisällä. Ja sinne alle äippä toi ne lahjat. Ja paljon muitakin lahjoja! Mutta niihin ei saa viä koskee. Ihan mälsää, taas. Vasta ylihuamena ne saa kuulemma avata. Se se vasta mälsää onkin. Mää niiiiin haluaisin jo avata omani. Ees yhren. Mutta se ei kuulemma käy. Mun pitää odottaa samallalailla kun muittenkin. Mutta orottavan aika on tosi pitkä. Meinaa ihan väsy välillä yllättää.
Kaikesta mälsästä orottamisesta huolimatta
Hyvää joulun aikaa kaikille!

tiistai 6. joulukuuta 2016

tiistai 29. marraskuuta 2016

Elämä jatkuu

Niin se menee. Elämä jatkuu. Ja tää ploki kans. Kenties vähän harvakseltaan, mutta kyllä mää tänne lupaan päivityksiä aina välillä laittaa, ettäs tiiätte, mitä mulle kuuluu.
Vähän uuristinkin tän ulkonäköö äipän avustuksella. Olihan tää sitäpaitti ollukkin jo pitkän aikaa samannäkönen. Vaihtelu virkistää 😊
No, mitäs mulle sitten kuuluu? Rauhaiseloo. Äippää ja noita muita viihrytän ja ohjelmoin tasasin väliajoin. Muutaman kerran pääsin syksyn aikana iskän kanssa hirviäkin ettiin, mutta niistä ei oo sen kummemmin kerrottavaa. Huti mikä huti. Jos vaikka luolille pääsis jossain vaiheessa, kunhan iskä kerkeis viemään. Sillä vaan tuppaa oleen niin mahroton kiire muihin hommiin kaiken aikaa, mutta onhan tässä talvee jäljellä. Vastahan se oikeestaan äskettäin on alkanukkin.
Äippä on ihan vähän alkanu jouluvalmisteluitten laittoo. Uuren "valotalon" viärestä löysin hyvän tähystyspaikan.
Aamupäivällä käytiin äipän kanssa pihalla. Oudokseltaan hurjan kovaa pakkasta äippä vähän valitteli, mutta muuten onkin vaihteeks hiano auringon paiste. Vähän oli semmosia myyräsiä hajuja mutamassa kohtaa, mutta en löytäny mitään. Harmi. Jos sitten seuraavalla kerralla.