Kettuilua

Pari päivää sitten pääsin piiiiitkästä aikaa kunnon hommiin kun yks setä oli soittanu iskälle, että se tarttis vähän apuja kun kettu peijakas oli livahtanu ajosta laron alle. Me pakkauruttiin koko konkkaronkka äipän ja ton nappulan kanssa iskän autoon ja lährettiin matkaan. Sitä mää en kyllä tajua, että miks toi nappulakin piti ottaa mukaan, mutta niin vaan sekin pääsi kyytiin. Ja se pääsi ekaks sinne laron tykökin, mutta eihän se tajunnu mistään mitään ja pääsi melkein yhtä nopeeta takas autoon. Ja vihrosta viimein, mää pääsin töihin.
Se olikin tosi iso lato tai suuli tai joku semmonen ja siä oli hurjan paljon piilopaikkoja. Mutta hetken kun ettiskelin niin kyllähän se repolainen siältä sitten löyty. Ja alotin sen komentamisen, että muut tiätää, että homma hoirossa. Eipä mun ihan kauheen kauaa tarttenu sitä sitten komennella kun äippä ja iskä tuli apuun ja alko purkaan sitä latoo. Ja hetken päästä äippä nappas mut pois siältä ja se olikin sitten siinä. Se huvi loppu lyhyeen. Se on kumma juttu kun aina noitten kettujen kanssa käy samallalailla. Ihan sama oli aikanaan siä keinolualillakin. Aina kun pääsi vauhtiin niin äippä nosti pois ja se oli sitten siinä.

Mää meinasin viä joutua komentaan sitä ajokoiraakin lopuks kun se meinas tulla mun saaliille, mutta onneks se älys lähtee pois, ettei tarvinnu suuttua sillekin.
Toivottavasti tässä pääsis viä lisääkin hommiin. Toteuttaan itteensä.